TPS:n joukkue harjoitellut normaalisti maanantaista alkaen

TPS:n miesten edustusjoukkue vietti ansaittua kesälomaa marraskuun ajan – tosin useampi pelaaja lähti heti Veikkausliigakauden päättymisen jälkeen mukaan nuorten maajoukkueisiin. Harjoituksiin TPS-pelaajat palasivat maanantaina.

– Matka kohti uutta on alkanut. Jätkät on palannut treeneihin terveinä ja intoa täynnä. Muutama U21:n mukana ollut pelaaja lomailee vielä hetken, sillä heidän lomansa alku venähti maajoukkuevelvoitteen myötä, TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki kertoo.

– Jatkamme treenaamista aina jouluun asti. Joulun ja uuden vuoden väli onkin sitten omakohtaista harjoittelua, jonka jälkeen jatkamme taas normaalisti joukkuetreenejä. Täysillä valmistaudutaan siis jo ensi kauteen.

TPS pelaa joulukuussa yhden harjoitusottelun, vantaalaista Ykkösessä pelaavaa PK-35:a vastaan.

– Sieltä tulee erittäin vahva joukkue. PK on saanut hyviä vahvistuksia, mm. Oravaisen KuPS:ista, joka on todella kokenut jätkä, Rapa muistuttaa.

Harjoitusottelu pelataan Turussa Kupittaan 5 kentällä perjantaina 9.12. klo 18.15.

Kuva harjoituksista 7.10.2011 / Tiina Pirilä.

Lisää uutisia