TPS:n johto hupeni tappioksi toisella puoliajalla

TPS oli vajaalle 70 minuutille asti kolmeessa pisteessä kiinni tänään Kupittaalla. Vierasjoukkue MYPA punnersi kuitenkin lopulta ensin tasoihin ja lopussa vielä ohi. Totuuden nimissä MYPA oli keskiviikkona parempi joukkue ja ansaitsi pisteet.

– Onnittelut MYPA:lle, parempi joukkue voitti. Nämä uudet nuoret pelaajamme kantoivat tänään vastuunsa kuten pitikin, mutta joillain hieman kokeneemmilla pelaajillamme on nyt miettimisen paikka. Kun olet kentällä seuran väreissä, siellä vaan pitää antaa kaikkensa, TPS-luotsi Marko Rajamäki manasi.

– Olimme tänään paremmalla jalalla liikkeellä ja pidän tätä voittoa täysin ansaittuna, MYPA:n toimitsijakiellosta ollutta päävalmentajaa Toni Korkakunnasta tuurannut Jari Vento puolestaan totesi.

TPS:n paras mies oli jo toisessa ottelussa peräkkäin maalivahti Jukka Lehtovaara, joka torjui jo ensimmäisellä puoliajalla tukun vaarallisia tilanteita. Pekka Sihvola pääsi jo parin minuutin jälkeen aivan avopaikkaan, mutta jostain Lehtovaara venytti itsensä pallon eteen.

– Lehtovaara on tämän liigan parhaita veskareita ja lähitorjunana varsinkin aivan huippu, Sihvola suitsutti vastustajaansa.

TPS pääsi MYPA:n pallonpidon väliin summittaisiin hyökkäyksiin ja yksi niistä tuotti tulosta 24. minuutin kohdalla. TPS avasi peliä keskialueelta oikeaan laitaan ja syötöt napsahtelivat kohdalleen. Nuori Riku Sjöroos ja tuore juoksuvoimainen brassivahvistus Marcio Lima sahasivat MYPA:n puolustuksen pikkusiirroilla solmuun. Lopulta Sjöroos passasi paloon luukulle, josta Juho Lehtonen siirsi sen kauniisti etukulmasta sisään.

Ottelun toisella puoliajalla MYPS lisäsi tahtia ja pallo oli lähes koko ajan TPS-päädyssä. Tepsi jaksoi 68. minuutille asti, kunnes MYPA heitti pitkää päätyyn Sasha Anttilainen ryntäsi pallon perään. MYPA-kärki iski pallon sisään TPS-puolustuksen kautta.

TPS:llä oli MYPAN tasoituksen jälkeen muutamakin läheltä piti -tilanne, mutta Juho Lehtosen ja kumppaneiden pystyjuoksut vihellettiin järjestäen paitsioiksi.

82. minuutin kohdalla TPS:n korttitalo romahti – ainakin hetkeksi. Patrick O´Shaughnessy keskitti oikealta ja Sihvola puski kauden kymmenennen osumansa.

TPS sai loppuminuuteiksi vielä ihan hyvän myllyn päälle. Paras tasoituspaikka tuli kun Petteri Pennanen, Mikko Hyyrynen ja Juho Lehtonen pelasivat hyvin ja Hyyrynen pääsi lataamaan kohti oikeaa alanurkkaan, mutta MYPA-vahti Ville Iiskola sai nyrkkinsä väliin.

– Ei minulla ole oikeastaan yhtään mitään sanottaavaa, kun hävittiin tällä tavalla, ottelun avausmaalin tehnyt Lehtonen myönsi katkeran tappion jälkeen.

Sarjassa edelleen yhden ottelun vähemmän pelannut jatkaa voiton metsästystä lauantaina klo 16.00 alkaen, kun vieraaksi saapuu sarjajumbo JJK.

– Me käymme huomenna monia asioita läpi joukkueen kesken ja paljon pitää tapahtua. Ei JJK ole vielä luovuttanut, vaan se pelaa täysillä kautensa loppuun asti. Jos näin ei ole, niin olen ymmärtänyt tästä sarjasta jotain väärin, Rajamäki vielä totesi.

Lisää uutisia