TPS:n iloinen voittoputki Naisten liigassa sai jatkoa

TPS otti Naisten liigassa jo neljännen peräkkäisen voittonsa. Ja jos voittoputkeen lisätään vielä runkosarjan päätökierroksen 1-1-tasapeli HJK:ta vastaan, niin TPS:n tappiottomien otteluiden sarja on nyt viiden ottelun mittainen.

Sarjapaikastaan taisteleva ONS jäi lauantaina Palloseuran jalkoihin yläkentällä lukemin 2-0. TPS:n ja ONS:n osat ovat vähän kuin vaihtuneet alaloppusarjan aikana. ONS pystyi kaatamaan Tepsin runkosarjassa kaksi kertaa, mutta raitapaidat voittivat sen jälkeen molemmat alaloppusarjan ottelut.

TPS:n otteissa näkyi tietynlainen vapautuneisuus. Joukkue ei pelannut ihan niin kurinalaisesti kuin yleensä, mutta se toi mukanaan myös luovuutta peliin. TPS sai niskalenkin oululaisista jo 21. minuutin kohdalla, kun Jenni Rannus ohjasi pallon maalin edestä verkkoon.

ONS on sarjassa tukalassa tilanteessa ja joukkue on vain pisteen edellä sarjajumbo IK Myrania. Se asetelma näkyi varmaan TPS:n johtomaalin jälkeen. ONS loi muutamia ihan kelvollisia paikkoja, mutta mainiosti iskussa ollut Inkeri Niemi torjui ne TPS-maalilla.

TPS tappoi ONS:n pistehaaveet lopullisesti 81. minuutin kohdalla, kun Amanda Aatsinki kävi ohjaamassa maalinsuulta elämänsä ensimmäisen liigamaalin. Viime kaudella liigatasolla debytoinut Aatsinki on pelannut täällä kaudella jo 13 ottelua Naisten liigassa.

– Kun tulin kentälle, ohjeistettiin, että pelaa vapautuneesti. En oikein edes muista ihan tarkkaan, miten se maali syntyi. Pallo tuli minulle ja laiton sisälle. Se oli yksi niistä tämän kauden omista tavoitteista. Olin jo aamulla päättänyt, että tänään teen maalin, kun koko viikko on kulkenut niin hyvin, Aatsinki veisteli.

Palloseura on tällä hetkellä sen verran letkeässä ja rennossa iskussa, että se pystyi ottamaan täyden pistepotin osittain puolivaloillakin.

– Ei ollut meidän joukkueen paras peli, mutta voitto tuli ja se oli tärkeintä. Pelimme oli aika vapautunutta, sellainen turha puristus on lähtenyt pois, Aatsinki myönsi.

TPS on osoittanut Naisten liigan alaloppusarjassa olevan nelikon selvästi paras joukkue. Joukkue pystyi kääntämään runkosarjan jälkeisen pettymyksen todella nopeasti edukseen ja varmistamaan sarjapaikkansa niin nopealla aikataululla, kun se vaan oli mahdollista.

Petteri Joensuun valmentama TPS kohtaa vielä IK Myranin Alavetelissä lauantaina 12.10 ja viikkoa myöhemmin 19.10. Tampereen Ilves saapuu sarjan päätöskierroksella Turkuun ja yläkentälle.

– Tavoitteena on painaa hyvällä pelillä kausi loppuun asti ja voittaa myös ne loput pelit, Aatsinki vahvisti.

TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-ons-2-0-28-09-2019/

Lisää uutisia