TPS:n alamäki sai jatkoa – MYPA saalisti 3-1-kotivoiton

TPS:n viime perjantaisesta MuSa-ottelusta alkanut alakulo Jalkapallon Ykkösessä jatkui keskiviikkona Kouvolan Myllykoskella. TPS voitti kauden avauskierroksella MYPA:n suvereenin hallinnan jälkeen 1-0, mutta nyt pelattiin täysin toisenlainen ottelu.

Hyvin latautunut kotijoukkue käytti TPS:n ensimmäisen puoliajan aneemisuuden sumeilematta hyväkseen ja latoi jo ennen taukoa lukemat 2-0. MYPA iski ottelun lopussa vastaiskusta vielä yhden lisää ja TPS teki lohdutusmaalin sen jälkeen. Ottelun loppulukemat olivat siis 3-1. Voitto oli MYPA:lle vasta kauden toinen.

Jos TPS hävisi, niin sarjajohtaja FC Haka puolestaan voitti oman ottelunsa. Valkeakoskelaiset voittivat vieraissa TPV:n ja he kasvattivat etumatkansa sarjan kärjessä jo seitsemään pisteeseen.

Keskiviikkona seuralegenda Toni Huttusen komennossa pelannut MYPA aloitti erittäin pirteästi ja TPS oli melkoisessa pulassa jo ensimmäisen kympin aikana. Kotijoukkue sai heti alkuun muutaman kulman sekä myös yhden ilkeän vapaapotkun vasemmalta.

TPS rakenteli ensimmäisen jonkinlaisen maalipaikkansa puolestaan 10. minuutin kohdalla. Alim Moundi puikkelehti pallon kanssa ja syötti Solomon Duahille, joka pääsikin ampumaan, mutta veto painui suoraan päin MYPA:n maalivahtia Tomas Turusta.

MYPA:n mainio alku tuotti sitten pelättyä tulosta maalin muodossa 17. minuutin kohdalla. Jussi-Pekka Rämä nosti boksissa pallon ilmaan ja Rony Huhtala latasi pallon suoraan ilmasta TPS:n verkkoon. 19. minuutin kohdalla MYPA oli rankaista heti perään jo toistamiseen, mutta Rämän kaukaa lähtenyt nosto pomppasi onneksi juuri ja juuri TPS-maalin yli.

35. minuutin kohdalla Moundi jyräsi keskeltä vähän tuurillakin koko MYPA-puolustuksen läpi, mutta hänen nostonsa lirui vasemmalta ohi. Heti perään TPS rynnisti keskeltä läpi, mutta tilanne kuivui kasaan ja pallo meni päädystä yli.

41. minuutilla MYPA rysäytti kylmän suihkun Palloseuran niskaan toistamiseen. Rämä syötti hieman onnekkaan kimmokkeen kautta pallon maalin eteen Anttoni Huttuselle, joka sai sijoittaa pallon aivan vapaasti TPS:n verkkoon. MYPA siirtyi näin juuri ennen taukoa jo 2-0-johtoon – ja täysin ansaitusti.

TPS lähti takaa-ajoon ottelun toiselle puoliajalle tekemällä tauolla kaksi vaihtoa. Kristian Heinolainen ja Duah tulivat vaihtoon ja tilalle tulivat Albijon Muzaci ja Eliécer Espinosa. TPS rakenteli maltilla erinomaisen hyökkäyksen 48. minuutilla ja Moundi pääsikin lataamaan näyttävän syöttökuvion päätteeksi, mutta veto viuhui MYPA:n maalin yli.

Ottelun toisen puoliajan juoni oli selvä. TPS piti palloa ja pyöritti ja pimputteli, mutta MYPA puolusti todella kurinalaisesti ja koetti pitää Palloseuran kauempana. TPS loi sellaisia näennäisiä paikkoja, mutta mitään vaarallisempaa ei kuitenkaan syntynyt jakson puoleen väliin mennessä.

TPS sai runnottua pallon jo maaliin asti ottelun 71. minuutilla, mutta Muzaci oli ehtinyt tilanteessa kuitenkin paitsioon. 75. minuutin kohdalla Muzaci tulitti pallon terävän juoksunsa päätteeksi tolppaan. Pallo kilahti tolppaan myös minuuttia myöhemmin kulman jälkitilanteesta. Tällä kertaa asialla oli päineen Otto Schultz. 79. minuutin kohdalla Mika Ääritalo pääsi tuikkaamaan kohti maalia, mutta Turunen ehti jälleen pallon eteen.

MYPA:n Rony Huhtala ratkaisi ottelun lopullisesti 85. minuutilla iskemällä vastaiskusta pallon tyhjiin. Muzaci laukoi TPS:lle 3-1-kavennuksen vielä ottelun 89. minuutilla Moundin syötöstä. TPS myllytti sen jälkeen ottelun viimeiset minuutit saamatta kuitenkaan enää aikaan lisämaaleja.

TPS-valmennus oli pistänyt joukkueen peräpäätä remonttiin MuSa-ottelun jäljiltä. Laitapuolustaja Julius Perälä debytoi nyt Ykkösessä ja Otto Schultz miehitti toisen topparin tontin Aldayr Hernándezin rinnalla. Lisäksi keskikentän Jesper Karlsson pelasi ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa. Kaikki kolme nuorta miestä ovat myös seuran omia kasvatteja.

– Kannan täysin vastuun tästä. Me olemme pelanneet nyt kaksi peliä peräkkäin ennakkoon heikompia vastustajia vastaan aivan karmeat ensimmäiset puoliajat. Vähän paremmat toiset puoliajat eivät tässä sarjassa riitä ketään vastaan. En halua osoitella sormella minnekään muualle suuntaan, vaan analysoida tämän kokonaisuuden nyt itse ensin läpi. Emme ole onnistuneet valmistamaan tätä joukkuetta tarpeeksi hyvin kahdessa edellisessä pelissä, päävalmentaja Tommi Pikkarainen myönsi.

– Meidän pitää lähteä liikkeelle taas perusasioista ja nöyrästä puolustuspelaamisesta. Huomisaamuna on treenit, sen jälkeen levätään muutama päivä ja sitten jatketaan taas täysillä töitä. Minä en ole luovuttamassa, eikä varmasti kukaan muukaan. Meillä on omat puutteemme, mutta tämä joukkue on varmasti parempi kuin kaksi viimeistä ottelua osoittavat. Turha kierrellä ja kaarrella ja mennä vaikka loukkaantumisten taakse, vaan myöntää, että joukkueen henkinen iskukyky ei ole ollut nyt riittävän korkealla tasolla. Minun tehtävänäni päävalmentajana on avata ne lukot ja saada tämä joukkue taas pelaamaan hyvää, voittavaa jalkapalloa, Pikkarainen painotti.

Kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-mypa-tps-3-1-19-06-2019/

Lisää uutisia