TPS ”maltillisesti hirveällä vauhdilla” illan Eurooppa-liigan otteluun

Tänään illalla TPS pelaa yhden kauden tärkeimmistä peleistään: Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen toisen osaottelun luxemburgilaista AS Jeunesse Eschiä vastaan. Ensimmäinen osa-ottelu pelattiin viime torstaina Luxemburgissa, jossa TPS koki kirvelevän 2-0 tappion kotijoukkueelle. Puolet on kuitenkin pelaamatta ja TPS tarvitsee kaiken tuen tänään. Ottelu alkaa Turussa Veritas Stadionilla klo 19.00.

– Lähdemme peliin maltillisesti hirveällä vauhdilla. 2-0 on kuitenkin jalkapallossa isot lukemat, joten meidän pitää heti alusta asti saada sopiva paine vastustajan päätyyn ja päästä rakentamaan maalitilanteita. Tärkeä olisi saada maali mahdollisimman nopeasti, jolloin olisi helpompi alkaa puskea sitä toista. Mitä pidempään siinä menee, sitä vaikeampaa meille tulee. Uskon kuitenkin, että meillä on hyvät mahdollisuudet saada tehtyä se kaksi maalia 90 minuutin aikana, TPS-kapteeni Jarkko Hurme avaa.

– Luxemburgissa valmistautuminen oli kohdallaan, mutta jotain meni pieleen, koska hävisimme 2-0. Ensimmäisen ja toisen puoliajan välillä oli iso ero – meidän ei missään nimessä pitänyt aloittaa niin hitaasti. Nyt meidän pitää pelata aktiivisesti alusta alkaen. Meidän pitää mennä ahneesti kiinni ja pakottaa heidät pelaamaan, jotta peli käy koko ajan. Kun meillä on pallo, meidän on pystyttävä määrätietoisesti etenemään, jotta meillä on määränpää pallollisessa pelaamisessa. Se olikin ehkä Luxemburgissa ensimmäisellä jaksolla isoin puutteemme, päävalmentaja Marko Rajamäki painottaa.

Kuuntele molempien joukkueiden tunnelmat ottelun alla kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Lisää uutisia