TPS leireilee Eerikkilässä – KTP vastassa perjantaina

TPS hioo Eerikkilän Urheiluopistolla valmiuksiaan alkavaa Veikkausliigakautta varten. TPS leireilee Eerikkilässä keskiviikosta perjantaihin ja huilaa sen jälkeen viikonlopun. Harjoitukset jatkuvat taas ensi maanantaina.

Päävalmentaja Mika Laurikainen odottaa Eerikkilän minileiriltä tehokasta harjoittelu- ja viimeistelyjaksoa ennen Veikkausliigakauden 2018 alkua. Ohjelmaan kuuluu myös perjantainen kenraaliharjoitusottelu KTP:tä vastaan. Laurikaisen mukaan TPS:n joukkueella on myös peli- ja harjoituskenttien ulkopuolista yhteistä ohjelmaa Eerikkilässä.

TPS päättää siis Eerikkilän leirinsä harjoitusotteluun KTP:tä vastaan urheiluopiston tekonurmikentällä. Kotkalaiset tuottivat vastustajana TPS:lle suurta tuskaa varsinkin Ykkösen kaudella 2016, vaikka joukkue putosikin kyseisen kauden päätteeksi Kakkosen. Perinteinen KTP karsi noususta takiisin Ykköseen viime syksynä, mutta hävisi kaksiosaisen otteluparin AC Kajaanille. KTP pääsi kuitenkin lopulta nousemaan Ykköseen täydennysmenettelyn kautta, kun oululaiselta OPS:ltä evättiin Ykköseen oikeuttava lisenssi. KTP pelasi viime viikonloppuna harjoitusottelun Kakkosen tasolla pelaavaa Tampere Unitedia vastaan, hukaten 2-0-johtonsa 2-2-tasapeliin.

Otteluennakko TPS TV:ssä. https://tpstv.fi/tps-leireilee-eerikkilassa-ktp-vastassa-perjantaina/

TPS TV selvittää mahdollisuutta livelähetykseen. Lähetyksen toteutuessa se näkyy Fanseatin kautta osoitteessa https://www.fanseat.com/event/16289

Lisää uutisia