TPS kohtaa tänään Jaron Kupittaalla

Pietarsaaren Jaro saapuu TPS:n vieraaksi keskiviikon kunniaksi. Joukkue kävi pelaamassa Tepsiä vastaan noin kuukausi sitten Suomen Cupin merkeissä. Tuo ottelu pelattiin Paraisilla ja kuten suurin osa varmasti muistaa, TPS vei ottelun puhtaasti 3-0. Nyt on kuitenkin edessä aivan uusi ottelu ja taistelu Veikkausliigapisteistä.

TPS oli viime viikon melkoisessa peliputkessa, mutta selvityi härkäviikostaan lähes kiitettävästi. Maanantaina 14.6. TPS venyi loppuhetkillä tasuriin TamU:n vieraana, keskiviikkona raitapaidat nappasivat Suomen Cupin finaalipaikan KuPS:n nenän edestä Kuopiossa ja turkulaisten viikko huipentui lauantaina Oulussa, josta otettiin täydet kolme pistettä Castrenin urheilupuistosta. Tällä hetkellä TPS on tasaisessa liigassa kuudentena, mutta ainoastaan yhden voiton päässä kakkossijasta.

– Otteluruuhka on ollut todella raskas ja se on pakottanut jakamaan vastuuta entistä laajemmalle rintamalle. Meidän täytyy vaan jaksaa vielä tämä peli ennen juhannusta, kertoilee TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki.

FF Jaro on puolestaan tällä hetkellä liigassa kymmenentenä kerättyään kymmenestä ottelusta 12 pistettä. Edeltävässä Veikkausliigaottelussa Jaro kaatoi MYPAn vieraissa 0-1.

Jaron tehomies on ollut kohuttu paluumuuttaja Alexei Eremenko Junior, joka on tehnyt kuudessa pelaamassaan ottelussa neljä maalia ja antanut yhden maaliinjohtaneen syötön. Kohu Eremenkon ympärillä on ollut osin aiheellinen, sillä ”Losa” on tällä kaudella ehtinyt katsella myös punaista korttia jo kahdesti.

– Eremenko hakee sinnikkäästi pystysyötöillään omiaan ja ne linjat pitää pystyä estämään. Lähinnä haun kohteena on taitava ja arvaamaton Venance Zézé. Eremenkon meriitit, tekninen taso ja oivallukset ovat kaikkien tiedossa. Hän on edelleen selkeästi A-maajoukkuetason pelaaja ja myös Jaron pelin sielu, tietää Rajamäki. 

Eremenko Juniorin lisäksi FK Metalist Harkovasta Jaro lainasi myös siis hurjan potentiaalin omaavan Venance Zézén. Zézé ei ole vielä päässyt aivan täyteen lentoon, vaikka onkin kaksi maalia jo pyssyttänyt. Liukas hyökkääjä tarvitsee vielä onnistumisia, joita on varmasti tulossa. Zézé on maailmankuulun ASEC Abidjan nuorisoakatemian kasvatteja. Samasta akatemiasta ovat maailmalle lähteneet parhaillaan MM-kisoissa Norsunluurannikon riveissä palloilevatEmmanuel Eboué, Salomon Kalou sekä Tourén veljekset Kolo ja Yaya. Zézé itse on viilettänyt Norsunluurannikon maajoukkueessa 20 kertaa.

TPS-FF Jaro pelataan Kupittaalla keskiviikkona 23.6. kello 19.00 alkaen.

Lisää uutisia