TPS kesti paineet - FC Jazz kaatui 5-1 (Kooste)

30.05.2016 10:44

TPS otti odotetun avausvoiton vihdoinkin Ykkösen kaudella 2016. Uhriksi joutui FC Jazz, jonka voittosarake näyttää edelleen nollaa. TPS murjoi FC Jazzin lopulta rumin lukemin 5-1.

- Me olimme tänään kaikessa edellä ja Jazzin kavennus jäi oikeastaan ainoaksi kauneusvirheeksi. Nyt on aika lailla helpompaa valmistautua Oulun reissuun, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen tiivisti ottelun jälkeen.

Palloseura sai otteluun jälleen lentävän ja sen luoma paine tuotti tulosta 18. minuutin kohdalla. Riku Sjöroos juoksi vasemmalta boksin kulmaan ja antoi. Maalinedusruuhkan takaa lähtenyt kuti painui komeasti takanurkkaan.

TPS jatkoi kovaa prässiään ensimmäisen puoliajan loppuun asti ja FC Jazz ei päässyt kuin muutaman kerran kotijoukkueen alueelle. TPS niukka 1-0-johto pysyi kuitenkin taululla.

Sjöroos sovitteli sitten sankarinviittaa 61. minuutin kohdalla, kun hän ohjasi pallon toistamiseen Lauri Pirhosen selän taakse. Niklas Blomqvist juoksi TPS:n keskikentälle vaihdosta ja naulasi pallon sisään ensimmäisellä kosketuksellaan 69. minuutin kohdalla.

Jazz säikäytteli Tepsiä hetken aikaa tämän jälkeen. Entinen TPS-pelaaja, nykyinen Jazz-kippari Samu-Petteri Mäkelä, yritti oikealta läpi, mutta hänet kaadettiin ja pallo pistettin pilkulle. Kokenut Mäkelä vispasi pallon varmasti verkkoon ohi loistavan paluun tehneen Oskari Forsmanin.

Jazz sai hetkeksi pientä painetta TPS:n päätyyn tämän jälkeen, mutta Sami Rähmösen tarkka veto tappoi pelin lopullisesti 86. minuutin kohdalla. Niklas Friberg kaunisteli loppulukemiksi vielä 5-1.

Jazzin päävalmentaja John Allenilla oli ottelun jälkeen sen verran paljon kerrottavaa joukkueelleen, ettei hän ehtinyt lainkaan edes ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen.

- Ymmärrän Johnia hyvin, tuska on kova. Me otimme kovassa paikassa kolme pistettä ja tästä on parempi nyt jatkaa matkaa. Silti olen edelleen sitä mieltä, että pelasimme viimeksi KTP:tä vastaan vieläkin paremmin sen ensimmäiset 70 minuuttia, vaikka lukemat olivat nyt melkein päinvastoin, Laurikainen ihmetteli.

TPS TV:n kooste ottelusta.
http://tpstv.fi/kooste-tps-fc-jazz-5-1-29-05-2016/