TPS kaappasi arvopisteet matkaansa Kuopiosta

Kolmas kerta toden sanoo, eli TPS haki vihdoin kolmannella yrittämällään sen täyden pistepotin Kuopion keinonurmelta. Voittolukemat olivat tänään komeat 1-3. Palloseura hinasi itsensä myös takaisin aivan kärjen tuntumaan.

TPS karkasi johtoon 19.minuutin kohdalla. KuPS:n maalivahti Mika Hilander ja puolustus sekoilivat oikein urakalla ja Mika Ääritalo oli kärppänä paikalla, nappasi pallon ja iski sen tyhjään verkkoon.

20. minuutin kohdalla TPS oli pakkovaihdon edessä, kun Santeri Mäkinen kannettiin paareilla kentältä. Mäkisen vamman vakavuus selviää myöhemmin ja tilalle juoksi Kennedy Eriba.

KuPS kuittasi pelin tasoihin 27.minuutin kohdalla. Miikka Ilo pisti loistavan syötön takaviistoon ja Pyry Kärkkäinen latasi vastapallon takakulmaan.

Tämän jälkeen Juho Lehtosella oli kaksikin paikkaa rangaista kuopiolaisia ja viedä Tepsi johtoon. Ensin veto painui niukasti ohi ja jälkimmäisellä kerralla kilahti tolppa.

TPS onnistui kuitenkin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa juuri ennen taukoa. Hurjassa syysvireessä oleva Mikko Hyyrynen vei rankkarialueen takaa kahta KuPS-pelaajaa oikein kunnolla. Hyyrysen jalkakikka puri täydellisesti ja päälle myös veto. Pallo painui yläriman kautta aivan vasempaan ylänurkkaan.

KuPS:n toisen puoliajan ensimmäinen vaarallinen tilanne lähti Ats Purjeen lapikkaasta, mutta pallo painui hieman tolpan ohi. KuPS tasoitti tolppavedot reilun tunnin kohdalla tasoihin, kun Miikka Ilon kuti jysähti pystypuuhun.

77. minuutin kohdalla päävalmentaja Marko Rajamäki päästi Roope Riskin ensimmäistä kertaa irti tällä kaudella. Tämä jääkylmä syyskenttien viimeistelijä ehti olla kentällä sen kuutisen minuuttia, kun KuPS:n päässä rävähti. Maalivahti Hilander törmäili tällä kertaa Atte Hoivalan kanssa ja paikalle Riski latasi pallon tyhjiin.

Aivan ottelun lopussa kentällä nähtiin myös taas uunituore uusi TPS:n liigapelaaja, kun Matej Hradecky otti tuntumaa Kuopion kumimattoon.

Kolmen pisteen Savon reissu merkitsi sitä, että TPS on taas tasapisteissä HJK:n kanssa ja Interkin vain neljä pistettä edellä. Ensi maanantain Turun derbystä tulee siis todellinen henkien taistelu pelaa Inter huomenna Kouvolassa miten tahansa.

Lisää uutisia