TPS kaapi harvinaiset vieraspisteet Espoosta

TPS palasi viime perjantain JJK-ottelun loppuminuuttien totaalinukahduksen jälkeen taas takaisin voittojen tielle. TPS toinen perättäinen vierasvoitto kirjattiin lukemin 1-2 ja uhriksi joutui tällä kertaa vahva mestarisuosikki FC Honka. Honka-voitto vieraista on TPS-näkökulmasta erittäin harvinaista herkkua, sillä edellinen TPS-päävalmentaja, joka on Espoosta kolme pinnaa Turkuun kuskannut, on Kari Ukkonen.

TPS:n kokoonpanossa oli muutama muutos sitten JJK-tappion. Suomen seuraaviin EM-karsintaotteluihin valittu maalivahti Jukka Lehtovaara huilasi tänään ja torjuntavastuun otti Henrik Moisander. Sen pakollisen muutoksen aiheutti Jaakko Nybergin saama pelikielto JJK-matsin suorasta punaisesta. Jallu Heinikangas sai näin toppariparikseen Jarkko Hurmeen ja puolustuksen laidat miehittivät Kalle Mäkinen ja Sami Rähmönen.

Ottelu ensimmäiset maalimerkinnät saatiin pöytäkirjoihin reilun puolen tunnin kohdalla. Jälleen kerran esimerkillisesti TPS:n peliä keskikentällä johtanut Sami Rähmönen nosti pallon Hongan alueelle ja Njazi Kuqi kurotti sen, ja latasi pallon ohi Honka-vahti Tomi Maanojan sekä hölmistyneiden Honka-puolustajien. Vain hetkeä aikaisemmin FC Hongan Dudu oli jakanut ja Jussi Vasara jatkanut pallon Tepsin maalin ylärimaan.

Viisi minuuttia avausmaalista ja oli Mika Ääritalo -shown aika. Huimaan vireeseen päässyt TPS-hyökkääjä pisti soolollaan koko Hongan puolustuksen polvilleen ja taidonnäyte päättyi vuorenvarmaan viimeistelyyn. Varsinkin nuori Honka-toppari Lum Rexhepi ei varmasti ihan heti unohda Ääritalo pyrähdystä ohitseen. Ääritalon maalisaldo näyttää tässä vaiheessa jo neljää.

– Rähmönen pisti hyvän pitkän syötön ja kun tilaa oli, päätiin ajaa loppuun asti, Ääritalo kertasi.

Toisella puoliajalla Honka nousi niskaan hengittämään 58. minuutin kohdalla. Duarte Tammilehto vapautti Demba Savagen ja gambialainen iski pallon verkkoon ohi Moisanderin. Tässä vaiheessa takaraivoon nousivat väkisinkin viime perjantain JJK-ottelun tapahtumat, ei kai vaan taas. TPS piti tällä kertaa kuitenkin päät kylmänä ja viime viikon katastrofi ei enää toistunut. Vaikka Honka ottelun lopun tapahtumia hienokseltaan hallitsikin, oli TPS:kin murtaa pariinkin otteeseen Hongan puolustuksen.

– Voitetaan ne matsit, jotka on ennakkoon kaikkein vaikeimpia voittaa ja hölmöillään sitten ne niin sanotut helpommat matsit. Eihän tässä sarjassa tietenkään mitään helppoja matseja olekaan, mutta onhan tämä alkukausi ollut erikoinen, TPS-luotsi Marko Rajamäki summasi.

– Espoossa ei olla liiemmin juhlittu, joten kyllä nämä kolme pistettä varsinkin viime perjantaina jälkeen otetaan enemmän kuin mielellään vastaan, hän myönsi perään.

Itse ottelutapahtumat Rajamäki näki hieman sekavana kokonaisuutena. Ensimmäinen puoliaika maaleineen oli ihan ok, mutta toisella puoliajalla oli jälleen vaikeuksia.

– Ensimmäinen puoliaika oli ihan ok. Toisella sitten ei päästy ulos puolustusalueelta. Emme pystyneet pitämään palloa. Ei ollut kyse siitä, että oliko linja liian alhaalla. Kun oli mahdollisuus nousta, niin me teimme sitä, mutta koska menetimme pallon niin nopeasti, niin se ajautuu tuollaiseen pallonhallintaan Hongalle, joka on heidän ominaista peliä. He sitten veivät sitä toista puoliaikaa. Saimme pari, kolme paikkaa, kun he ottivat riskillä ja he saivat myös pari, kolme paikkaa, Rajamäki vielä niputti.

TPS nousi voitollaan yhdeksään pisteeseen ja esimerkiksi juuri voittamansa Hongan ohi. TPS:n taival Veikkausliigassa jatkuu viikon päästä maanantaina, kun MYPA saapuu Turkuun vierailulle.

Lisää uutisia