TPS julkistaa uusia Kunniagallerian jäseniä ennen MuSa-ottelua

TPS jalkapallo julkistaa uusia oman Kunniagalleriansa jäseniä seuraavassa kotiottelussaan. TPS julkistaa kahdeksan uutta jäsentä kunniagalleriaansa ennen perjantaina 10. syyskuuta pelattavaa MuSa-ottelua. Uudet jäsenet aateloidaan järjestysnumeroin 13-20.

TPS:n kunniagallerian uudet jäsenet tai heidän lähiomaisensa kokoontuvat ennen MuSa-ottelua Veritas Stadionille yhteiseen julkistamistilaisuuteen. Uudet jäsenet tai heidän edustajansa esittäytyvät ennen MuSa-ottelua myös yleisölle. Tilaisuuden kunniavieraiksi on kutsuttu Kunniagallerian jäsenet Jouni Gröndahl ja Heikki Suhonen sekä TPS jalkapallon Grand Old Man Heikki Mäki.

TPS jalkapallo julkisti kaikkein aikojen ensimmäiset Kunniagalleriansa jäsenensä 6. syyskuuta 2019. TPS:n ensimmäisiksi Kunniagallerian jäseniksi valittiin silloin kaksitoista seuralegendaa. TPS:n kunniagallerian uusien jäsenten valintojen takana ovat Senioritepsiläiset ry:n, FC TPS Turku Oy:n sekä TPS juniorijalkapallo ry:n asiantuntijat. Senioritepsiläiset ry:n perimmäisenä tarkoituksena on seniori-ikäisten tepsiläisten hyvinvoinnin sekä palloilukulttuurin ylläpitäminen sekä Turun Palloseuran seuraperinteiden yleinen vaaliminen ja edistäminen.

– Kunniagallerian perustaminen ja tämän hienon perinteen jatkaminen ovat upea kunnianosoitus näille seurakulttuurin merkittävimmille edistäjille ja isojen tarinoiden tekijöille. TPS jalkapallon kunniagalleria lisää myös koko mustavalkoisen yhteisön seuraylpeyttä ja -henkeä. TPS tulee juhlimaan ensi vuonna 100-vuotista taivaltaan koko seurayhteisön, eli eri lajien kesken, FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Janne Kytölä hehkuttaa.

TPS jalkapallo kutsuu Kunniagallerian uusien jäsenten julkistamistilaisuuteen myös kaikki naisten ja miesten edustusjoukkueiden entiset pelaajat. Yhteinen tilaisuus alkaa Veritas Stadionin Ravintola Olé:ssa klo 17.00.

TPS:n edustusjoukkueiden entisten pelaajien ilmoittautumiset tätä kautta: https://www.lyyti.in/TPS_jalkapallon_juhlaottelu_TPS__MuSa_pe_1092021_0618

TPS jalkapallon Kunniagalleriaan aiemmin valitut jäsenet:

Jäsen nro 1: Uuno Mäki (2.2. 1892–5.5. 1941)
TPS:n ensimmäinen puheenjohtaja Uuno Mäki oli perustamassa uutta turkulaista suomenkielistä yhdistettyä palloiluseuraa, jonka perustamispäiväksi tuli tiistai 24.10. 1922. Uuno Mäki toimi seuran ensimmäisenä puheenjohtajana aina vuoden 1941 kuolemaansa asti.

Jäsen nro 2:  Yrjö Suontausta (9.12. 1901–11.5. 1952)
Suontausta pelasi vuosina 1923-29 yhteensä 96 ottelua TPS:n paidassa. Hän kuului vuoden 1928 mestarijoukkueeseen, joukkueen kapteenina. Hän oli TPS:n johtokunnan jäsen 14 vuotta. Hän toimi TPS:n puheenjohtajana heti Uuno Mäen jälkeen vuosina 1942-47. Suontausta toimi vuodet 1945-47 Edistyspuolueen kansanedustajana sekä myöhemmin Korkeimman Oikeuden jäsenenä.

Jäsen nro 3: Helge Aalto (4.8. 1906–5.3. 1976)
Aalto pelasi TPS:ssä vuosina 1924-30 yhteensä 92 ottelua. Kuului ensimmäiseen Suomen mestaruusjoukkueeseen vuonna 1928. Hän toimi pelaajauransa jälkeen seurasihteerinä vuodet 1949-50 ja seuran puheenjohtajana vuosina 1955-57. Aalto kuului seuran johtokuntaan 13 vuoden ajan. 

Jäsen nro 4: Ilmari Oksanen (24.12. 1906–31.1. 1977)
Oksanen liittyi TPS:ään vuonna 1923. Hän pelasi seuran edustusjoukkueesa 353 ottelua 22 kauden aikana vuosina 1926-47. Suomen mestaruudet 1928, -39 ja -41. Hän toimi joukkueen kapteenina 18 kauden ajan vuodesta 1929. Oksanen pelasi seurassa myös yli 100 jääpallo-ottelua ja kymmeniä käsipallo- ja jääkiekko-otteluita TPS:n riveissä. Käsipallon SM-kultaa 1944. Oksanen toimi lisäksi uransa jälkeen seuran johtokunnassa ennätykselliset 40 vuotta.

Jäsen nro 5: Lauri Lehtinen (11.3. 1909–30.9. 1991)
Lehtinen pelasi TPS:n edustusjoukkueessa vuosina 1927-48 yhteensä 280 ottelua. Suomen mestaruudet 1928, -39 ja -41. Hän viimeisteli 99 maalia SM-sarjassa. Lehtinen viimeisteli Suomen paidassa knallitempun Ruotsin verkkoon vuonna 1930. Lehtinen toimi TPS:n seurasihteerinä 1931-1948, sen jälkeen puheenjohtajana 1949-1950 ja myöhemmin myös seuran tilintarkastajana. 

Jäsen nro 6: Vieno Viekki (5.9. 1909–13.6. 1957)
Vieno Vigilant, myöhemmin Viekki, pelasi TPS:n luottomiehenä kausina 1930-45 yhteensä 234 ottelua. Hän voitti Suomen mestaruuden vuosina 1939 ja -41. Seuran valmennustoiminnassa pitkään myös pelaajauran jälkeen.

Jäsen nro 7: Urho Teräs (7.7. 1915–8.8. 1990)
Teräs pelasi TPS:ssä vuosina 1938-54 yhteensä 284 ottelua. Hän voitti Suomen mestaruudet vuosina 1939, -41 ja -49. Teräs viimeisteli 89 SM-sarjamaalia ja pelasi 11 A-maaottelua. Myös käsipallon SM-kulta 1944. Hän kuului TPS:n johtokuntaan vuodesta 1944 lähtien peräti 27 vuotta. Seuran merkittävä taloudellinen tukija ja olikin suuressa roolissa, kun seura hankki Ruissalon Leppäniemen tilan. Pitkä ura yrittäjänä.

Jäsen nro 8: Tauno Aitio (17.9.1917–30.9. 1996)
Tauno Aitio oli edustusjoukkueen runkopelaaja peräti 17 kautta vuosina 1936-52, seitsemän kautta myös joukkueen kapteenina. Hän voitti kolme SM-kultaa vuosina 1939, -41 ja -49. Neljä vuotta myös seuran johtokunnassa. Myös käsipallon SM-kulta 1944.

Jäsen nro 9: Veikko Asikainen (18.4. 1918–14.6. 2002)
Veikko Asikainen pelasi TPS:n edustusjoukkueessa 193 ottelua vuosina 1934-46. Suomen mestari 1939 ja -41. Suomen maajoukkueessa 56 ottelua ja Suomen maajoukkueen kapteeni Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Suomen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 1996. Käsipallon Suomen mestari 1944.

Jäsen nro 10: Keijo Kihlman (s. 31.5. 1920–2.5. 2007)
Kippari Kihlman pelasi TPS:n edustusjoukkueessa vuosina 1939-54 yhteensä 189 ottelua. Suomen mestaruudet 1941 ja -49. SM-sarjan maalikuningas 1946. Seuran johtokunnan jäsen kolme vuotta. Käsipallon Suomen mestari 1944.

Jäsen nro 11: Jouni Gröndahl (s. 6.2. 1938 – )
Maalivahti Jouni Gröndahl pelasi TPS:ssä yhteensä 387 ottelua. Hän torjui raitapaitojen edustusjoukkueen maalissa kausina 1955-70. Gröndahl voitti TPS:n paidassa SM-kultaa kaudella 1968. Gröndahl pelasi urallaan myös yhdeksän A-maaottelua, vuonna 1963 hän pelasi kaikki Suomen A-maaottelut. Gröndahl on toiminut uransa jälkeen erilaisissa tehtävissä seurassa lähes 50 vuoden ajan.

Jäsen nro 12: Heikki Suhonen (s. 21.6. 1951 – )
Hyökkääjä Heikki Suhonen pelasi kausina 1969-86 TPS:ssä yhteensä 637 ottelua, joista 427 SM-sarjaottelua. Suomessa pääsarjatasolla kaikkien aikojen maalintekijä 206 maalillaan. Suomen mestari TPS:ssä vuosina 1971, -72 ja -75. SM-sarjan maalikuningas 1972 ja -79. Seuran entinen päävalmentaja. 20 A-maaottelua ja valinta Suomen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 2007.

Lisää uutisia