TPS juhli tyylillä – vain maali jäi puuttumaan

TPS:n juhli virallisesti 95-vuotista taivaltaan tänään juhlaottelussa KPV:ta vastaan. Juhlaottelu sattui olemaan myös sarjan kärkipään taistelu, jossa oli todella isot panokset. TPS lähti otteluun viiden pisteen takamatkalta ja se saavutti 0-0-tasapelillään minimituloksen. Voitto olisi ollut todella mannaa ja tappio taas ainakin osittainen katastrofi. Joka tapauksessa TPS piti ottelun ohjat alusta alkaen käsissään, mutta tämän päivän kohtaloksi koitui heikko viimeistely sekä myös KPV:n puolustus.

TPS hallitsi ottelua jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta KPV piti Palloseuran hyvin loitolla maalistaan. Kaksi ensimmäisen puoliajan parasta paikkaa olivatkin Jani Virtasen kaksi vapaapotkua, jotka painuivat molemmat maalin yli. KPV ei juurikaan palloa pitänyt, mutta se pääsi pari kertaa vaarallisesti hätyyttelemään TPS:n maalia.

Ottelun toisella puolikkaalla TPS alkoi vyöryttämään määrätietoisesti hyökkäyksiä kohti KPV:n maalia pääasiassa laitojen kautta. Paikkoja sateli vuoron perään Mikko Hyyryselle, Oskari Jakoselle, Mika Ääritalolle ja Juri Kinnuselle. Päivän maukkain suoritus nähtiin, kun Niklas Blomqvist puikkelehti oikealta KPV-puolustajien välistä boksiin ja aivan maalin eteen, mutta Joonas Myllymäki venyi KPV:n maalilla pelastukseen.

– Ensimmäinen puoliaika oli kohtalainen, mutta toinen erittäin hyvä. Pyrimme pelaamaan palloa maan kautta mahdollisimman paljon, sillä tiedämme kyllä KPV:n pääpelitaidon ja joukkueen koon. En voi kritisoida joukkueen peliä, sillä pojat pelasivat juhlayleisön edessä hyvin. Vain se voittomaali jäi nyt puuttumaan, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kuitenkin harmitteli.

– Näitäkin pelejä tulee, että joutuu vaan minimoimaan omia virheitä, että pysyy mukana. TPS oli sen verran hyvä, että pidän tätä pistettä ihan hyvänä tulijaisena. Lopussa Henri Myntti meinasi saada vielä päätänsä väliin, mutta olisihan se ollut ehkä vähänn liikaa, KPV-luotsi Jarmo Korhonen myönsi reilusti.

TPS:n juhlaottelun puitteet olivat hienot. Ensinnäkin säidenhaltijat toivat Kupittaalle loppujen lopuksi auringon, vaikka sateen pelko oli ilmassa vielä paria päivää ennen ottelua. Lisäksi Veritas Stadionille oli saapunut koko kauden ennätysyleisö, 3495 katsojaa. Ottelutapahtuma alkoi TPS-legenda Tapio Haritun juhlapuheella sekä Suomen A-maajoukkueen kapteenin, TPS-kasvatti Niklas Moisanderin, kentänlaitahaastattelulla. Näitä tapahtumia seurasi näyttävä pyroshow, johon TPS-kannattajat kantoivat myös kortensa kekoon.

– Oli todella hienosti tehty tapahtuma, jossa oli kunnolla väkeä paikalla ja myös tunnelmaa. Minun mielestäni olisimme ansainneet voiton, mutta silloin täytyy tehdä vähintään se yksi maali. Muuten ihan mahtava ilta, mutta se voittomaali olisi vain pitänyt pystyä jotenkin tekemään, sillä paikkoja oli, TPS-hyökkääjä Mika Ääritalo tiivisti omat tuntonsa.

TPS nousi tasapelinsä myötä 19:ään pisteeseen ja KPV jo 24:ään. Väliin mahtuu 21:ssä pisteessä majaileva FC Honka. TPS on pelannut nyt jo yhdeksän peräkkäistä ottelua ilman tappioita (5-4-0). TPS:n seuraava haaste on vierasottelu Oulussa. AC Oulu kävi keväällä ryöstoretkellä Turussa voittamalla 0-1, joten raitapaitojen ylimääräisestä motivoinnista ei tarvitse edes puhua.

Lisää uutisia