TPS jatkaa Suomen Cupissa Juho Lehtosen knallilla

TPS voitti Suomen Cupissa Ykkösessä pelaavan AC Oulun lukemin 0-4 ja jatkaa näin 5. kierrokselle. TPS:n voittomaalin iski 20. minuutilla Juho Lehtonen läpiajonsa päätteeksi. Lehtonen mässäili lisää toisella puoliajalla ja iski kaksi kaappia kaupan päälle. Eero Tamminen iski aivan loppuun vielä 0-4 ja AC Oulu oli lopullisesti nujerrettu.

TPS TV ennakoi kerrankin man of the matchin ja jutteli Lehtosen kanssa juuri ennen Oulun reissua. Nuoren hyökkääjän rento ja itsevarma siintyminen viestitti jo silloin sitä tervettä uskoa, millä jatkopaikka opulta nyt lohkesi. Lehtosen terve maalinälkä ja -vainu tietää erittäin hyvää myös liigakaudelle 2014.

TPS siis varmisti jatkopaikan matkustaa myös 5. kierroksella Pohjois-Suomeen, sillä vastaan asettuu Kakkosessa pelaava PS Kemi, joka uolestaan pudotti 4. kierroksella jatkosta viime kaudella Ykkösestä pudonneen AC Kajaanin.

TPS reissasi Ouluun kapealla pelaajamateriaalilla ja ilman kuumeista päävalmentajaansa Mika Laurikaista. TPS:n peliä johti siis apuvalmentaja Stefan Strömborg.

TPS TV julkaisee AC Oulu-TPS -ottelun maalit ja koosteen perjantaina.

Lisää uutisia