TPS järjesti kunnon maalijuhlat EIF:n kustannuksella

TPS palasi kahden synkemmän ottelun jälkeen taas oikeille raiteille kaatamalla EIF:n Veritas Stadionilla puhtaasti 4-0. TPS on tällä hetkellä Ykkösen sarjataulukossa ylhäisessä yksinäisyydessään, sillä sarjan kärjessä oleva FC Haka on seitsemän pinnan päässä karussa. Vastaavasti tämän hetken lähimmät uhkaajat, FF Jaro ja MuSa, löytyvät takaa viiden pisteen päästä.

– Kyllä se niin yleensä on, että työnteko kannattaa. Me teimme koko viikon harjoituskentällä lujasti töitä ja se näkyi tänään kentällä. Se on mielestäni suurin syy siihen, että tänään tuli onnistumisia kentällä kautta linjan, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen kiitteli.

– Meidän neljä edellistä peliä ovat olleet vähän kuin kerroshampurilainen. Meillä on ollut hyvät sämpylät reunoilla, mutta välissä vähän huonot pihvit. Kauden parasta vierasottelua seurasi kaksi kauden huonointa peliä ja nyt näimme kauden parhaan kotiottelun. Pelaajavalinnat menivät nappiin ja tänään kentällä nähtiin paljon onnistumisia ja onnistujia, hän painotti.

TPS:n avausmaalin ja samalla ottelun voittomaalin taituroi hyvässä iskussa oleva Albijon Muzaci. Hän teki pallon saatuaan EIF:n maalin edessä hyvän harhautusliikkeen ja upotti pallon nätisti verkkoon.

– Albilla oli vauhti päällä ja hän on osoittanut, että kovalla duunilla hyppäys hyvältä Kakkosen tasolta hyväksi Ykkösen pelaajaksi on mahdollista, Pikkarainen totesi tyytyväisenä.

– Tänään tehtiin kentällä niin kuin oli sovittu. Tärkeintä oli kolme pistettä ja voitto, mutta totta kai maalinteko aina maistuu, neljässä viimeisessä ottelussa neljä osumaa iskenyt Muzaci myönsi hymyssä suin.

TPS pääsi jo tauolle maalin johdossa, mutta ottelun toisen puoliajan ensimmäinen kymmenminuuttinen oli EIF:n lopullinen turma. Kaikkien arvostama Mika Ääritalo sai vihdoinkin nimensä tehotilastoon myös tämän kauden osalta. Ääritalon pommi upposi suoraan ilmasta EIF:n maalin takanurkkaan ottelun 51. minuutilla. EIF:n maalivahti Mehdi El Moutacimilla ei ollut kerta kaikkiaan mitään jakoa Ääritalon tulisen kudin edessä.

– Ärtsi on arvokas ja kokenut pelaaja, jonka tekemistä ja työmoraalia arvostavat kaikki. Tänään tuli palkintona vihdoin myös se maali. Hänelle sen todellakin soi, Pikkarainen myhäili.

Ottelun 55. minuutilla saatiin taas uusi maalintekijä tämän kauden tilastoihin, kun komean paluun pelikentille tehnyt Rasmus Holma tökkäsi irtopallon sisään aivan maalin edestä.

– Siinä näitte todellisen taitomaalin, Holma totesi pokerina ottelun jälkeen.

Viimeisen 4-0-niitin iski vaihdosta kentälle tullut Oskari Jakonen, kun peliä oli pelattu 78. minuuttia. Jakosen luja laukaus upposi aivan EIF:n maalin oikeaan alakulmaan.

– En yleensä nosta pelaajia erikseen esille, mutta nyt siihen on kyllä syytä. Koko puolustuslinja toimi moitteettomasti ja olen erityisen iloinen Tatu Varmasen paluusta. Hän pelasi pitkän poissaolon jälkeen heti täydet minuutit. Rassen paluu toi varmuutta ja kyllä Mika Mäkitalo pelasi taas erinomaisesti oudolla laitapakin tontilla, Pikkarainen listasi.

TPS – EIF -ottelu seurasi tämän kauden ennätysyleisö – yhteensä 2516 silmäparia.

– Kupittaalla pelataan TPS:n omaa Aura Cupia ja oli mukava nähdä isolla joukolla turnauksen pelaajia ja taustajoukkoja katsomossa. Onnistuminen tuli siinäkin mielessä aivan oikeaan paikkaan, Pikkarainen vielä painotti.

TPS TV:n kooste ottelusta: https://tpstv.fi/kooste-tps-eif-4-0-28-06-2019/

TPS:n kausi jatkuu kahdella peräkkäisellä vierasottelulla. Ensimmäinen etappi on ensi tiistaina Tampereen Tammelassa, kun vastaan asettuu TPV klo 18.30 alkaen.

Lisää uutisia