TPS ilmoittautui Veikkausliigan kärkikahinoihin mukaan

TPS ilmoittautui takaisin äärimmäisen tasaisen Veikkausliigan kärkikahinoihin mukaan nuijimalla tänään VPS:n Vaasassa selvästi lukemin 1-3. TPS iski avausjaksolla jo kaksi osumaa ja karkasi jo kolmen maalin johtoasemaan ennen Vepsun lohdutuskavennusta.

TPS:n maalitehtailun aloitti Dennis Okaru, joka pääsi nokitusten VPS:n maalivahdin Bouna Coundoulin kanssa 14. minuutin kohdalla ja sai sijoittaa pallon melkein seisovilta jaloilta maaliin.

TPS puhkoi isäntien puolustuslinjan tuloksekkaasti toistamiseen hieman ennen taukoa. Toni Kolehmainen lähetti suorastaan loistavan kaarisyötön Aleksi Ristolalle VPS:n linjan taakse. Ristola ei jäänyt hetkeksikään ihmettelemään, vaan kirmasi täysillä karkuun ja sijoitti maanuoliaisen tyylillä verkon perukoille. Maali oli hyvin samanlainen, minkä mies upotti Hongan verkkoon viime viikon puolella.

-Suurin osa syötöistä meni minne meni, mutta pari osui kohdalleenkin, Kolehmainen pohdiskeli turhankin vaatimattomana.

52. minuutin kohdalla Mika Ääritalo lopetti VPS:n pyristelyn lopullisesti. Tällä kertaa syöttövalikoimaansa esitteli Jarkko Hurme, joka lähetti Ääritalon yllättävän helposti läpiajoon. Ääritalo iski ammattimiehenä pallon VPS:n verkkoon vastustamattomasti ja helpon näköisesti. Veikkausliigaosuma oli miehelle kauden kuudes.

VPS sai lohtua rankkaan alkuunsa 71.minuutin kohdalla, kun Liam O´Neill puski O´Brian Woodbinen pitkän sivurajaheiton maalin nurkalta verkkoon.

Ottelu loppu neppailtiin päästä päähän vuorotellen, mutta varsinainen taistelu voitosta oli jo aikoja sitten ohi.

TPS nousi voitollaan vain neljän pinnan päähän Veikkausliigan kärkijoukkue HJK:sta ja samalla myös neljännelle sijalle. 26 pisteeseen kivunneiden raitapaitojen edellä ovat edelleen myös FC Inter ja IFK Mariehamn.

Lisää uutisia