TPS hävisi Tammisaaressa peräti 4-1

TPS kohtasi tänään kolmannen kerran EIF:n ja tällä kertaa tuloksena oli kahden 1-0-voiton jälkeen selkeä 4-1-tappio. TPS:n päästettyjen maalien sarake (4) on tähän kauteen poikkeuksellinen, sillä TPS on viimeksi päästänyt enemmän kuin kaksi maalia kauden kolmannessa ottelussa PS Kemiä vastaan. TPS:n päästettyjen maalien saldo kasvoi tänään siis kertarysäyksellä kolmestatoista seitsemääntoista.

TPS hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa näennäisesti, mutta viimeisellä kolmanneksella oli ahdasta. EIF puolusti tiiviisti vastaan ja piti Palloseuran poissa paikoilta.

EIF pääsi rokottamaan avausmaalin vastaiskusta. Kotijoukkue nousi oikeaa laitaa pitkin ja TPS-puolustus joutui rikkomaan. Lopulta pallo ajautui lopulta vasemmalle ja Zacharias Ekström latasi pallon 20 metristä oikeaan ylänurkkaan.

Palloseura leipoi parhaan paikkansa aivan 1. puoliajan lopulla. Niklas Blomqvist harhautteli ja tähtäsi oikeaan alakulmaan, mutta Ville Viljala venyi pallon kulmaksi.

EIF tarrasi kolmeen pinnaan kiinni 51. minuutin kohdalla, kun Benjamin Källman iski taululle jo 2-0.

TPS:n musta ilta sai sinetin 77. minuutin kohdalla, kun vaihdosta kentälle tullut Mamadou Konate junttasi jo tylyt 3-0-lukemat.

Mikko Hyyrynen toi pientä lohtua 84. minuutin kohdalla 3-1-kavennuksellaan, mutta EIF:n Lucas Kaufmann runnoi minuuttia myöhemmin 4-1-loppulukemat.

TPS:n Niklas Friberg loukkasi takareitensä 1. puoliajalla ja linkutti vaihtoon. Vamman vakavuus selviää myöhemmin. TPS menetti tänään myös toisen pelaajan, kun Matej Hradecky sai ensitietojen mukaan lievän aivotärähdyksen.

TPS:llä on vielä neljä ottelua jäljellä. JJK ja PK-35 vieraissa ja VIFK ja Haka kotona. TPS taistelee edelleen vähintään liigakarsijan paikasta.

TPS:n iltaa synkensi myös Jyväskylästä kantautunut lopputulos; JJK murskasi VIFK:n 5-0.

TPS TV:n koooste ottelusta:
http://tpstv.fi/kooste-eif-tps-4-1-19-09-2015/

Lisää uutisia