TPS haki Tammisaaresta jo neljännen peräkkäisen voiton

TPS huima vire Jalkapallon Ykkösessä sai tänään jatkoa Raaseporin Tammisaaressa, kun EIF kaatui kahdella toisen puoliajan maalilla lukemin 0-2. Hurjassa iskussa oleva Mikko Hyyrynen teki jo viidennen maalinsa viikon sisään ja Oskari Jakonen sai vihdoin maalitilinsä TPS-paidassa auki.

TPS TV:n kooste ottelusta: http://tpstv.fi/kooste-eif-tps-0-2-12-06-2016/

TPS aloitti ottelun räväkästi ja pallo käväisi jo parin minuutin jälkeen EIF:n maaliraudoissa Ilari Mettälän puskusta. Myös EIF sai pikku hiljaa juonesta kiinni, mutta sen ainoaksi todelliseksi tekopaikaksi jäi yksi maalinedustushässäkkä. Sen seurauksena pallo pyöri TPS:n maaliviivalla, mutta Oskari Forsman kauhoi pallon turvaan.

TPS:llä oli hyvä paikka siirtyä 1-0-johtoon juuri ennen taukoa, mutta Jakosen veto painui hieman vasemmalta ohi läpiajon päätteeksi.

– Saatiin kuitenkin pidettyä EIF pahemmilta paikoilta pois ja meidän paikat näytti vaarallisemmilta. EIF:llä oli paras energia päällä avausjaksolla, päävalmentaja Mika Laurikainen niputti 1. puoliajan.

Ottelun toisella puoliajalla TPS alkoi painaa palloa EIF-päätyyn ja teki myös vaarallisia ja nopeita vastaiskuja. Ottelun 77. minuutilla TPS:n aktiivisuus ja EIF:n väsyminen tuotti tulosta. Mikko Hyyrynen juoksi EIF:n pakiston selustaan ja sijoitti vaihdosta kentälle tulleen Jani Virtasen syötön komeasti sisään.

EIF:n oli pakko avata peliään sen jälkeen ja TPS käytti tilanteen armotta hyväkseen. Oskari Jakonen käytti nopeuttaan ja karkasi Hyyrysen syötöstä maalintekoon 87. minuutin kohdalla. Peli oli siinä vaiheessa selvä.

– No nyt se maali vihdoin tuli ja todella hyvään paikkaan. Tärkeintä oli kuitenkin neljäs peräkkäinen voitto ja kolme pistettä, Jakonen tuuletteli ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Laurikainen oli luonnollisesti todella tyytyväinen neljänteen peräkkäiseen voittoon ja sunnuntain kenttätapahtumiin.

– Hyvä ja ehjä kokonaisuus meiltä. Pitää ottaa huomioon, että oli jo kolmas peli viikon sisään. Jaksoimme loppuun asti paremmin kuin EIF, jolla oli sama ruuhka takana. Täysin oikea lopputulos, Laurikainen tiivisti.

Riku Sjöroos puuttui tänään kylkivaivaisena. Hienoa, että Jakonen sai maalitilin auki, uskon se vapauttavan hänen peliään, kun se maali nyt tuli. Tehtiin tänään onnistuneet vaihdot ja saatiin penkiltä uutta voimaa loppuun. Sarja on todella tasainen ja näin ne tilanteet vaihtelee viikossa, Laurikainen vielä hämmästeli Ykkösen tuoretta sarjataulukkoa.

Kuva: Tiina Pirilä

Lisää uutisia