TPS haki kolme tärkeää pistettä Mikkelistä

TPS palasi ansaitusti takaisin voittojen tielle kaatamalla MP:n Mikkelissä sunnuntaina lukemin 0-2. TPS kiilasi myös Ykkösen sarjataulukossa kolmannelle sijalle vain kahden pisteen päähän sarjakärki PS Kemistä ja pinnan päähän PK-35:stä. Tosin pisteen TPS:n perässä oleva JJK on pelannut yhden ottelun vähemmän.

TPS:n maalitilin avasi pilkulta Jussi Aalto ottelun 20. minuutilla. Aalto vispasi pallon vuorenvarmasti verkkoon ohi MP-vahti Antti Kuismalan. MP tuli sen jälkeen hetken ryminällä ja sai pallon kertaalleen TPS-maalin tolppaan. TPS:n vierasvoitto sai sinetin 63. minuutin kohdalla, kun Jussi Aalto sijoitti pallon kylmän rauhallisesti verkkoon.

TPS:ltä puuttui pelikieltojen vuoksi tänään Mikael Liespuu, Mikko Hyyrynen, Sami Rähmönen ja Juri Kinnunen. Puolustuksessa Niklas Friberg ja Jonni Peräaho paikkasivat mainiosti ja hyökkäyspäässä Oskari Jakonen oli jälleen pirteällä pelipäällä. Viimeisenä lukkona hääri maalivahti Oskari Forsman, joka piti yhden ottelun tauon jälkeen taas nollan omissa.

TPS TV:n kooste ottelusta.
http://tpstv.fi/kooste-mp-tps-0-2-12-07-2015/

Lisää uutisia