TPS haki harvinaiset kolme pistettä Hongalta

Liigakautensa hienosti avannut TPS kaapi tänään kolmannet täydet pisteensä FC Hongan vieraana Espoossa. Ja se oli harvinaista herkkua se. Ottelun avausjakso oli väsynyttä nyhjäämistä, mutta toisella puoliajalla TPS pääsi otteluun kiinni. Lopputulos oli tietysti sen mukainen, kaksi maalia – ja kolme täyttä pistettä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hankalaa aikaa kummallekin, tasapuolisesti. Honka toimitti pelivälineen kertaalleen TPS:n poikkipuuhun, mutta se siitä. Honka piti ehkä myös enemmän palloa avausjaksolla, mutta sekin siitä. Mitään ihmeempää ei tapahtunut.

Turun Palloseura heräsi otteluun täysin uudella uskolla ottelun toisella puoliajalla. Se leipoi pallon 65. minuutin kohdalla Mika Ääritalolle keskelle, joka latasi pelivälineen vastustajan verkkoon – ja  jälleen hieman hankalasta asennosta.

TPS suhmuroi lopullisen ratkaisun ottelun 75. minuutilla, kun Petteri Pennanen sijoitti pallon millimetrin tarkasti maalin oikeaan takanurkkaan. Maali oli Pennaselle liigauran toinen.

– Jotenkin pelimme oli sellaista puuroa, eikä siinä tule edes onnistumisia syystä tai toisesta, sitä meidän pitää miettiä, Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo pohti.

– Täältä ei pisteitä haeta niin, tai näin. Ensimmäinen puoliaika oli hakemista ja toinen todella hyvä pallollista pelaamista. Jouduimme tekemään avausjaksolla pari vaihtoa pakosta ja se vaikutti peliimme, TPS-luotsi Marko Rajamäki sanaili puolestaan.

TPS on kauhonut täydet kolme pinnaa Espoosta vain kolme kertaa. Ensimmäinen tapahtui kaudella 2006 Mikko Hyyrysen maalilla ja toiset kolme pinnaa tulivat viime kaudella Ääritalon
soolojuoksun ja Njazi Kuqin osumien päätteeksi.

Lisää uutisia