Toimitusjohtaja Marco Casagrande siirtyy SPL:n pääsihteeriksi

Suomen Palloliitto (SPL) on nimennyt uudeksi pääsihteerikseen Marco Casagranden. Nimitys tarkoittaa samalla tietysti sitä, että hän jättää FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. 41-vuotias Casagrande ehti toimia oman kasvattajaseuransa toimitusjohtajana toukokuusta 2009 lähtien. Hän ehti toimia ennen toimitusjohtajakauttaan myös seuran urheilutoimenjohtajana. Casagrande siirtyy uusiin tehtäviinsä Helsinkiin elokuun puolessa välissä.

– TPS on ollut minun seurani yli 20 vuotta, joten haikeaahan tällainen yhteisö on jättää. Kiitosten aika on kuitenkin vasta myöhemmin, eikä nyt pidä mennäkään asioiden edelle, kun täällä Turussakin on vielä paljon töitä edessä ennen syksyä. Haluan hoitaa ne kaikki kunnialla loppuun asti ja haluaisinkin nyt tietynlaista työrauhaa, että seuraajani pääsisi jatkamaan töitä mahdollisimman hyvistä lähtöasetelmista, Casagrande toivoo.

– Olisimme mielellämme jatkaneet Casan kanssa matkaa toisetkin 20 vuotta. Toisaalta, hänen työpanoksensa Palloliitossa suomalaisen jalkapallon kehittämiseksi tulee varmasti edesauttamaan meitäkin välillisesti tulevaisuudessa. Omalla tavallaan tämä valinta on myös koko seurallemme tunnustus hyvin tehdystä työstä. Valtavan kiitollisina Casan poikkeuksellisen upeasta panoksesta mustavalkoisten väriemme puolesta toivotamme hänelle menestystä uudessa tehtävässään, FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Jyrki Kurokallio puolestaan kiittelee.

Casagrande edusti myös pelaajana TPS:n Veikkausliigajoukkuetta kaudet 1993-2005, suurimman osan siitä ajasta joukkueensa kapteenina. Hän pelasi kaikkiaan 223 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli niissä 28 maalia. Hienoin yksittäinen saavutus pelaajana oli Suomen Cupin voitto vuonna 1994. Hän toimi vuosina 2004-05 myös Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen puheenjohtajana.

TPS:n Veikkausliigajoukkueen taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, aloittaa uuden toimitusjohtajan kartoittamisen välittömästi.

Lisää uutisia