Tallink Silja Oy on TPS jalkapallon uusin pääyhteistyökumppani

Tallink Silja Oy (Silja Line) on tehnyt kauden 2016 kattavan yhteistyösopimuksen Jalkapallon Ykkösessä pelaavan TPS:n kanssa. Silja Linesta tulee samalla yksi TPS:n pääyhteistyökumppaneista.

– Olen tyytyväinen, että saamme myös TPS jalkapallon uudeksi yhteistyökumppaniksi TPS juniorijalkapallon ja TPS jääkiekon rinnalle. Yhteistyö on sujunut hienosti molempien kanssa ja uskon, että näin tapahtuu myös TPS:n miesten edustusjoukkueen osalta, Tallink Silja Oy:n Turun aluejohtaja Kim Söderström kiittelee.

– Olemme luonnollisesti tyytyväisiä, kun neuvottelut etenivät suotuisasti ja yhteinen sävel löytyi, ja kohtuullisen helposti. Molemmilla osapuolilla oli selkeä tahtotila aloittaa laajempi yhteistyö, mikä toivottavasti jatkuu pitkäaikaisena ja hedelmällisenä. Uudet ideat yhteistyön suhteen ovat myös mielenkiintoisia. On hienoa päästä mukaan rakentamaan uusia juttuja, kuten esimerkiksi jalkapallon ensimmäistä kannattajaristeilyä, TPS jalkapallon myyntipäällikkö Timo Tuominen toteaa tyytyväisenä.

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiö liikennöi laivoja Silja Line-brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Lisäksi Tallink Silja Oy myy välittäjänä AS Tallink Gruppin operoimia laivoja, jotka liikennöivät Tallink-brändin alla mm. reitillä Helsingistä Tallinnaan.

Tallink Silja Oy toimii Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä.
 

Lisää uutisia