Suomen Cup alkaa huomenna Åland Unitedin vieraana

Turun Palloseura aloittaa Suomen Cupin ottelunsa 6.2., kun joukkue kohtaa Åland Unitedin Wiklöf Holding Arenalla.

TPS ja Åland United kohtasivat toisensa Suomen Cupin merkeissä myös vuosi sitten, kun Åland United saapui Kupittaalle. Vierailijat aloittivat ottelun vahvasti, sillä jo seitsemännellä peliminuutilla Ashley Riefner iski pallon ensimmäistä kertaa maaliin ja vajaan kahdenkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen Monica Hagström iski 0-2 lukemat. Ensimmäisellä puoliskolla ei enempää maaleja nähty, mutta 77. peliminuutilla Hagström iski vielä toistamiseen ja viimeisteli loppulukemat 0-3.

Palloseuran ottelut Suomen Cupissa päättyivät, mutta Åland United pelasi itsensä aina finaaliin asti. Puolivälierissä Ilves kaatui 3-0 ja välierissä KuPS kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen pilkuilla 4-3. Finaalissa Åland United kohtasi Tikkurilan Palloseuran ja mestaruus lähti Maarianhaminaan 1-2 voitolla.

Subway Kansallisessa Liigassa joukkueet kohtasivat kahdesti. Kauden ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Urheilupuiston Yläkentällä 17.6., kun TPS kohtasi ahvenanmaalaiset ensimmäisessä kotiottelussaan. Vierailijat olivat hallitsevampi osapuoli, mutta ottelun aikana molemmilla oli omat paikkansa iskeä pallo maaliin. Lopulta maalinteossa onnistui vain Åland Unitedin Signy Aarna ja vierailijat nappasivat mukaansa täyden pistepotin 0-1 voitolla.

Joukkueet kohtasivat Wiklöf Holding Arenalla 25.8. ja kauden toinen kohtaaminen muistutti hyvin paljon ensimmäistä. Sarjan kärkipäässä ollut Åland United hallitsi peliä, mutta TPS puolusti tiiviisti ja hyökkäsi omista paikoistaan. Pitkään näytti siltä, että TPS hakee Maarianhaminasta pienen ryöstön ja tasaa pisteet maalittomalla tasapelillä. Palloseuran kohtalo oli kuitenkin julma, sillä Ode Fulutudilu iski pallon maaliin lisäajan neljännen minuutin lopussa ja Åland United nappasi jälleen täyden pistepotin 1-0 voitolla.

Åland United eteni Subway Kansallisessa Liigassa aina tuplamestaruuteen asti, kun joukkue päihitti Tikkurilan Palloseuran Suomen Cupin lisäksi myös Kansallisen Liigan mestaruuskamppailussa.

 

Molemmissa seuroissa on talven aikana tapahtunut muutoksia aina kenttäpelaajista valmennukseen. Yksi muutoksista on tapahtunut Palloseuran maalilla, sillä viime kaudella torjuntavastuuta hoitanut Siiri Välimaa päätti syksyllä komean peliuransa. Torjuntavastuu tulee tulevalla kaudella jakautumaan Inkeri Niemen ja Meri Hämäläisen välillä. Hämäläinen oli maalilla 18-19 Suomen Cupissa, kun TPS kohtasi Åland Unitedin. Seurajoukkueen lisäksi 18-vuotias Hämäläinen on päässyt myös maajoukkueen matkaan ja hän osallistui alkuvuodesta U19 -maajoukkueen leiriin.

– Totta kai se on aina todella hienoa, kun saa kutsun maajoukkueen mukaan. Tuntuu siltä, että saa palkinnon kovasta työstä ja voi olla ylpeä itsestään. Kutsu maajoukkueen matkaan on aina merkki siitä, että asioita ollaan tehty oikein. Kova työ tuottaa kovaa tulosta.

Hämäläinen ei ole vielä kansainvälisissä peleissä kentälle päässyt, mutta on ollut aktiivisesti maajoukkueen leireillä. Tulevaisuudessa tavoitteena on tietysti myös ansaita paikka joukkueen avauksesta.

– Peliaika on tietysti iso tavoite. Mennään kohti EM-alkukarsintoja ja isoin tavoite on tietysti olla joukkueen mukana niissä otteluissa ja nimenomaan pelata. Maajoukkueesta on oppinut, että jos tekee kovaa työtä, niin tulee myös tulosta ja vastuuta. Siinä ohessa on myös oppinut paremmin sitä, millainen kilpaurheilijan arki kuuluu olla, jotta asiat tehdään mahdollisimman hyvin. 

Maajoukkueen ja seurajoukkueen välillä on aina asioita, joita ei toisessa voi kokea. Hämäläinen nostaakin esiin muutaman seikan, joilla maajoukkueen arki eroaa tavallisista treeneistä.

– Parhaiten sen eron maajoukkueen ja seurajoukkueen välillä huomaa tempossa. Kun samassa joukkueessa on oman ikäryhmän Suomen parhaimmistoa, niin asioita tehdään vähän paremmin. Myös se on aina omanlaisensa ero, että saa pelata oman ikäisten kanssa.

Juuri tällä hetkellä Hämäläisen keskittyminen ei kuitenkaan ole maajoukkueen puolella, vaan katseet keskittyvät tiukasti lauantain Cupin otteluun. Viime kauden maalin tappiot herättävät paljon ajatuksia.

– Åland United oli viime kaudella kova joukkue ja kun itse pärjättiin niin hyvin heitä vastaan, niin kyllä siinä tietysti tuli ajatus, että voidaan itsekin pärjätä. Varsinkin toisessa ottelussa taisteltiin tiukasti loppuun asti ja ratkaisu tuli aivan lisäajan lopussa, niin totta kai tulos harmitti. Toki kyllä niistä oli helppoa poimia positiivisia asioita omasta tekemisestä. Täytyy varmaan vielä ennen ottelua jutella Siirin kanssa siitä, onko hänellä jotain vinkkejä viime kauden perusteella.

Paljon ajatuksia herättää myös se, että lauantaina maalinsuulle astelee joko Niemi, tai Hämäläinen itse. Kilpailu peliajasta on kovaa, sillä vain toinen voi kentälle mennä, mutta siitä huolimatta henki on pysynyt hyvänä.

– Meillä on Inkun kanssa isot saappaat täytettävänä mutta tiedän, että molemmat haluavat lähteä niitä täyttämään ja myös pystyvät siihen. Kaikki toiminta tähtää siihen, että pystymme joukkuetta auttamaan. Kilpailu on kovaa, sillä molemmat haluavat kentälle. Henki on kuitenkin hyvä ja tuemme toinen toisiamme huolimatta siitä, kumpi kentälle menee. Meillä molemmilla on omat vahvuutemme, joita voidaan hyödyntää tietynlaisen vastustajan kohdalla.

Valmistautuminen tulevaan Ykkösen kauteen on hyvällä mallilla ja joukkue on opiskellut uusia asioita. Molemmat maalivahdit ovat jo harjoitusottelussa päässeet kentälle, mutta nyt olisi kauden ensimmäinen kilpailullinen ottelu, joten lataus on tietysti eri tasoa.

– Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin. Sää on tietysti tuonut omat haasteensa, mutta se kuuluu asiaan. Ollaan saatu joukkue hyvin kasaan ja parannettu omaa peliä. Harjoitusotteluissa ollaan jo päästy irti ja vaikka myös ne ovat tärkeitä, on kilpapeleissä aina oma lisänsä. Kaikki ovat enemmän mukana ja fiilis on parempi. Åland United on ehkä ennakkosuosikki lauantain peliin, mutta mitään ei ole luvassa helpolla, vaan lähdemme antamaan kaikkemme.

 

Palloseuran päävalmentaja Akusti Salonen on saanut harjoitella joukkueen kanssa muutaman kuukauden ja harjoitusotteluita on takana kolme, mutta nyt vuorossa olisi ensimmäinen kilpailullinen ottelu naisten edustusjoukkueen päävalmentajana. Kauden 2020 tuplamestari saa Saloselta arvostusta.

– Olen jo vähän katsonut, miten viime kauden ottelut sujuivat, mutta niitä käydään läpi vielä tarkemmin. Se on tietysti selvää, että Åland United oli laadukas joukkue hyvällä valmennuksella. Joukkueessa tapahtui muutoksia, kun avainpelaajien lisäksi vaihtui myös valmentaja ja lauantaina nähdään ensimmäistä kertaa, miten uusi päävalmentaja on saanut joukkueen vanhojen pelaajien ja uusien vahvistusten välisen tekemisen toimimaan. Lauantai on iso näytön paikka niin Åland Unitedille kuin meille, joten odotan mielenkiinnolla tulevaa peliä.

Joukkueen harjoitusotteluissa on käyty läpi niitä asioita, jotka tulevaan kauteen tulevat muuttumaan. Salosen mukaan osa asioista on jo opittu hyvin, mutta osa vaatii vielä vähän lisää tekemistä.

– Ollaan lähinnä haettu harjoitusotteluista sitä, että joukkue pystyy paineen alla tekemään niitä asioita, joita olemme harjoitelleet  ja mitä haluamme kentällä tehdä. Harjoitusotteluissa onkin näkynyt niitä asioita, joita olemme niiltä hakeneet. Osa asioista on onnistunut vähän paremmin ja osassa on vielä enemmän tehtävää. Toki se on tietysti täysin odotettua, ettei kaikki toimi heti täydellisesti. Harjoitusotteluista saakin hyviä askelia kautta kohti ja voidaan kehittää niitä osa-alueita, jotka sitä tarvitsevat.

Palloseurassa tapahtui talven aikana muutoksia valmentajan lisäksi myös kentän puolella, mutta joukkueen runko pysyi melko hyvin kasassa. Tämän lisäksi joukkueeseen on tullut myös uusia pelaajia, joten lähtökohdat ovat hyvät.

– Onhan se valmentajana aina hyvä paikka tulla, kun runko on pysynyt kasassa ja voi rakentaa sen ympärille. Sen lisäksi, että aiempi runko säilyi hyvin, olemme saaneet joukkueeseen uusia positiivisia vahvistuksia. Yhdessä uusien ja vanhojen pelaajien kanssa on hyvä lähteä rakentamaan uutta. Osa pelaajista on jo selkeästi antanut viitteitä siitä, mitä heidän kanssaan tehdään ja jokainen pelaaja on jättänyt positiivisen fiiliksen.

Lumisateet ja viikon aikana noussut pakkanen on tuonut omia haasteita myös Palloseuran harjoitteluun, mutta Salonen on tyytyväinen siitä, miten kulunut viikko onnistui.

– Tämän viikon harjoitukset ovat sujuneet joukkueelta hyvin. Keli on tietysti tuonut omat haasteensa ja pakottanut muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia, mutta olemme päässeet valmistautumaan otteluun jalkapalloa harjoittelemalla.

Kun esiin nousee kysymys siitä, mitä lauantain otteluun pitää muuttua, on Salosen vastaus tyhjentävän selkeä.

– Sanotaan niin, että kilpaottelu on aina kilpaottelu ja jos valmentajan pitää erikseen mainita, että jotain pitää muuttua, niin silloin joukkueessa olisi ongelma. Tilanne on kuitenkin hyvä, sillä joukkueen otteita ja keskusteluja seuratessa jokainen odottaa innolla tulevaa peliä. Åland United on ehkä ennakkosuosikki tulevaan otteluun, mutta jokainen peli alkaa aina tilanteesta 0-0, eikä menneillä peleillä ole merkitystä.

 

Poissaolijoiden suhteen joukkue joutuu katsomaan asioita myös pidemmällä tähtäimellä, mutta lauantain otteluun päästään joka tapauksessa lähtemään hyvällä joukkueella.

 

Ottelu on katsottavissa Åland Unitedin YouTuben kautta.

https://www.youtube.com/channel/UCnVGuKk2-oT-Hg4_obhB7xg

Lisää uutisia