Subway Kansallinen Liiga jatkuu tiistaina Åland Unitedin vieraana

Turun Palloseuran kausi Subway Kansallisessa Liigassa saa jatkoa nopeasti, sillä joukkue matkustaa jo tiistaina Maarianhaminaan, jossa se kohtaa Kansallista Liigaa johtavan Åland Unitedin.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran 17.6., kun Åland United saapui Urheilupuiston yläkentälle. Ottelu eteni pitkään maalittomassa tasatilanteessa, mutta kun käynnissä oli ottelun 72. peliminuutti, pääsi Signy Aarna puskemaan kulmanpotkun ohi Siiri Välimaan. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa kasvattaa lukemia, mutta lisämaaleja ei nähty, vaan Maarianhaminaan lähti kolme pistettä 0-1 vierasvoitolla.

Seuraavalla kierroksella Åland United sai maalihanat kunnolla auki, sillä se haki Jyväskylästä 2-6 vierasvoiton. Seuraavassa ottelussa hanat menivät kuitenkin jälleen täysin kiinni, kun Ilves nappasi 1-0 vierasvoiton. Kahdessa seuraavassa ottelussa Åland United kaatoi PK-35:n (0-2) ja HJK:n (2-1). PK-35 Vantaa kaatoi ahvenanmaalaiset 1-0, mutta tämän jälkeen Åland United on kaatanut Hongan (2-1), KuPS:n (0-1) ja edellisellä kierroksella TiPS:n (0-3).

Tikkurilan Palloseuraa vastaan otetulla voitolla Åland United nousi Subway Kansallisen Liigan kärkipaikalle. Ahvenanmaalaiset ovat napanneet kymmenestä pelistä seitsemän voittoa, yhden tasapelin ja kaksi tappiota. Joukkue on iskenyt 17 maalia ja omassa päässä verkko on heilunut kuusi kertaa. 

Åland Unitedin hyökkäysvoima on jakautunut tasaisesti, sillä Emelie Johansson, Monica Hagström, Rosa Maria Herreros Ossorio ja Signy Aarna ovat kaikki upottaneet pallon maaliin kolme kertaa. Oulusta Maarianhaminaan siirtynyt Ode Fulutudilu on kahdeksassa ottelussa osunut itse vain kerran, mutta on antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä. Joukkueen maalilla Anna Tamminen on pitänyt maalinsa koskemattomana viidesti.

TPS:n lähtökohdat otteluun eivät ole helpot, sillä KuPS nappasi poikkeuksellisesti Kaarinassa pelatusta pelistä 0-6 vierasvoiton. Yhdeksästä ottelusta on tullut vain piste, mutta joukkue on osoittanut, että pelin toimiessa on sillä mahdollisuudet isompaankin pistepottiin. Päävalmentaja Sami Haltian mukaan joukkue käsitteli KuPS ottelun nopasti.

-Todettiin nopeasti, että lauantain ottelussa KuPS oli hyvä joukkue ja TPS oli huono joukkue Emme lähteneet purkamaan peliä atomeiksi, vaan totesimme, että tulevissa peleissä täytyy puolustaa joukkueena tarkemmin ja olla pallollisesti parempi. Sunnuntaina joukkue sai levätä rauhassa ja tänään otettiin kevyt, henkeä nostattava harjoitus. Tavoitteena on huomenna olla virkeä joukkue. 

Palloseuran viikko on kiireinen, sillä joukkue pelaa myös sunnuntaina, kun PK-35 saapuu Urheilupuiston yläkentälle. 

–  Ollaan jo aikaisemmin tehty suunnitelmat siitä, miten viikon tiukka putki hoidetaan. On selkeät suunnitelmat, miten joukkueen kanssa treenataan ja miten rytmitys hoidetaan. Mietitiin valmiiksi, miten puretaan vanhoja pelejä ja miten keskitytään tulevaan.

Tiistain vastustaja Åland United on kauden aikana luonut paljon vaarallisia paikkoja rikkomalla vastustajan sijoittumisen ja löytämällä tyhjiä tiloja maalialueen tuntumasta.

– Åland United on kokonaisvaltaisesti vahva joukkue. Heillä on hyviä ja ratkaisukykyisiä pelaajia ympäri kenttää. Kotipelissä Ålandia vastaan onnistuttiin saamaan myös oma peli hyvälle tasolle ja nyt lähdetään hakemaan samaa ja hyökkäyspelissä pistetään vielä astetta paremmaksi. En itse näe, että Ålandin olisi tarvinnut muuttaa mitään kauden ensimmäisestä kohtaamisesta, joten odotan huomiselta melko samanlaista vastustajaa. Iso ottelu varmasti tulossa, sillä Åland United haluaa varmasti pysyä kärjessä ja itse lähdetään hakemaan pisteitä. 

Haltian mukaan TPS lähtee puolustamaan tarkasti, mutta ei kuitenkaan unohda hyökkäämistä. Joukkueen tavoitteena on, että tällä kertaa kova työ tuottaisi tulosta myös pisteiden muodossa.

– KuPS ottelun jälkeen lähtökohdan pitää olla se, että koko joukkueen puolustus on timanttista. KuPS:aa vastaan puolustuksen jälkeinen pallollinen peli oli heikkoa, joten myös sitä pitää tiistain peliin parantaa. Kun saadaan pallo, pitää sen kanssa olla järkevämpi ja tehdä hyviä ratkaisuja.

Palloseuran hyökkäyspäässä on ollut tällä kaudella hiljaista ja Haltian mukaan joukkue etsii jatkuvasti vahvistuksia, mutta mahdollisista uusista pelaajista tiedotetaan vasta kun sen aika on. Sophie Maidellin jatkaa pelejään HJK:ssa, mutta Viivi Kiiski on Palloseurassa ainakin siirtoikkunan loppun asti.

 

Patricia Träsk siirtyi Palloseuraan kaudella 2019, mutta ehti edustamaan turkulaisia vain yhdeksässä ottelussa ennen loukkaantumista, joka päätti sen kauden ottelut. Talvella itseään kuntouttanut Träsk on saanut kauden aikana vastuuta melko hyvin, sillä hän on saanut peliaikaa jokaisessa ottelussa.

– Tuntuu tietysti todella hyvältä, että olen päässyt taas pelaamaan pitkästä aikaa. Viime kausi lähti itseltä hyvin huolimatta siitä, että puolustajan sijaan pelasin hyökkääjänä. Sitten tuli se ikävä loukkaantuminen, joka päätti kauden. Kuntoutuksessa meni puolisen vuotta ennen kuin pääsin taas mukaan joukkueen treenaamiseen. Tällä hetkellä treenejä on takana ehkä neljä kuukautta ja vaikka toivoisinkin lisää vastuuta, on pakko olla tyytyväinen siihen, että pääsee sentään pelaamaan. Kausi on ollut vaikea, enkä ole saanut puristettua itsestäni kaikkea irti. Toiveissa oli, että niin oma, kuin joukkueenkin kausi olisi sujunut paremmin.

Vaikka se ei pisteiden valossa olekaan näkynyt, on Palloseura parhaimmillaan pistänyt pelin todella tiukaksi ja joukkue olisi toisinaan ehkä ansainnut enemmän, mitä se lopulta sai. Träsk myöntää, että tappiot painavat, mutta korostaa, että niitä ei voi jäädä murehtimaan.

– Totta kai pelien jälkeen fiilis on huono, mutta se on pakko pistää taka-alalle ja jokaisen pitää keskittyä siihen, että opitaan tappiosta jotain, jota voidaan hyöndyntää seuraavassa pelissä. Jokainen peli on uusi mahdollisuus ja huolimatta siitä tuleeko voitto, vai tappio, pitää peli vain nollata. Omalla kohdallani jään pelin aikana välillä miettimään virheitäni liikaa ja turhaudun tekemiseeni. Yritän tietysti aina kääntää turhautumisen voimavaraksi ja lähden kuittaamaan virhettä hyvällä suorituksella.

Ennakkoasetelmat tiistain otteluun ovat haastavat, sillä vastassa on sarjakärki. Träsk kuitenkin muistuttaa, että kauden alussa pelattiin tiukka peli ja jos oma peli saadaan kohdalleen, on mikä tahansa mahdollista.

– Jos saamme pidettyä puolustuksen tiiviinä, eikä Åland United pääse hyödyntämään vahvuuksiaan, niin mikä tahansa on mahdollista. Toki oma pallollinen tekeminen pitää saada toimimaan, jotta saadaan tehtyä maaleja, eikä vain puolusteta. Toivotaan, että saadaan hyvällä pelillä vähintään piste, tai jopa voitto.

Lauantain pelistä ei jäänyt paljon aikaa toipumiseen. Träsk muistuttaa, että nyt prioriteettina oli laadukas ruokavalio ja lepo, jotta valmistautuminen ja  keskittyminen tiistain peliin olisi mahdollisimman hyvä.

Träsk on kotoisin Kokkolasta, jossa ruotsinkielellä on vahva asema. Tiistain vastustaja Åland United on tunnetusti ruotsinkielinen seura ja Träsk myöntää, että ahvenanmaalaiset herättivät aikoinaan mielenkiintoa, mutta eivät varsinaisesti kielen takia.

– Kävin aikoinaan Ahvenanmaalla testissä ja oli lähellä, etten jäänyt sinne, mutta jostain syystä päädyin lopulta Ruotsiin pelaamaan. Toki Åland United on kiinnostava joukkue, mutta ei kielen, vaan pelillisten asioiden takia.

 

Joukkueen riveistä ovat varmuudella pois Tiia Hirvonen, Frida Lähteenmäki ja Amanda Aatsinki. Joukkue kuitenki vahvistuu reissuun Selja Leiwolla ja Eveliina Heinosella.

 

Åland United – TPS, 19:00, Wiklöf Holding Arena

Ottelu on nähtävissä Ruutu+ kautta osoitteesta https://www.ruutu.fi/stream/3652318

Kuva: Samuel Koivisto

Lisää uutisia