SPL nimesi kaksi uutta myös TPS-taustaista gladiaattoria

13.10.2010 18:57

Suomen Palloliitto nimesi tiistaina ennen Suomi-Unkari -ottelua kaksi uutta A-maajoukkueen gladiaattoria. Molemmilla nimetyillä, Kalevi Lehtovirralla ja Antti Niemellä, on linkki myös TPS:n suuntaan. Kalevi Lehtovirta edusti pelaajaurallaan muun muassa TPS:ää ja oululaislähtöinen Antti Niemi toimi muutaman vuoden ajan FC TPS Turku Oy:n pienomistajana. Hän konsultoi myös TPS:n maalivahteja ennen siirtymistään Suomen Palloliiton palvelukseen.

Lehtovirta (s. 20.2.1928) on turkulaisen jalkapallokoulun kasvatti, joka edusti urallaan useampaa kotikaupunkinsa seuraa ja oli myös yksi suomalaisen jalkapalloilun uranuurtajia Euroopassa. Hän oli kolmas suomalaispelaaja, joka siirtyi ammattilaiseksi Eurooppaan ja edusti 1950-luvulla neljän kauden ajan pariisilaista Red Staria. Hän edusti Suomea A-maajoukkuetasolla vuosina
1947–59 44 kertaa ja viimeisteli 12 maaottelumaalia. Lehtovirta edusti Suomea myös Helsingin Olympialaisissa 1952. Vuoden pelaajaksi hänet valittiin kotimaassa vuonna 1951.

Antti Niemi (s. 31.5.1972) on kaikkien aikojen eniten A-maaotteluita Suomen väreissä pelannut maalivahti. Hän oli sekä SPL:n että Urheilutoimittajien valinta vuoden pelaajaksi vuonna 2004. Niemi loi komean uran myös seurajoukkuetasolla. Hän ehti voittaa kotimaassa HJK:n riveissä niin Suomen mestaruuden kuin Suomen Cupin ennen siirtymistään FC Kööpenhaminaan vuonna 1995. Tanskan ajan jälkeen hän pelasi Brittein Saarilla yli vuosikymmenen ajan ja nousi yhdeksi arvostetuimmista maalivahdeista ensin Skotlannin Valioliigassa ja sittemmin Englannin Valioliigassa. Viimeisen A-maaottelunsa syksyllä 2007 pelannut maalivahti toimii nykyään A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana.

Gladiaattoreilla ei ole järjestysnumeroa, joten kerhon uudet tai tulevat jäsenet tullaan listaamaan aakkosjärjestyksessä. Valintajärjestys ei siis ole arvojärjestys vaan valinnoissa painotetaan aina tiettyjä painopistealueita. Ensimmäisen viiden Gladiaattorin valinnassa keskityttiin 70- ja 80-luvun maajoukkuepelaajiin ja henkilöihin, jotka ovat uransa jälkeen toimineet lukuisissa merkittävissä jalkapallotehtävissä.
 
Gladiaattori on Palloliiton virallinen huomioimisasia, mutta ei suoraan verrattavissa normaaliin ansiomerkkikäytäntöön tai SPL:n Hall of Fame -käytäntöön. Gladiaattori-toiminta on jalkapallokulttuurin edistämistä ja vanhojen tähtien kunnioittamista.
 
Aiemmin nimetyt gladiaattorit:
Jari Europaeus
Ari Heikkinen 
Ari Hjelm
Erik Holmgren
Leo Houtsonen
Olli Huttunen
Jukka Ikäläinen
Martti Kuusela
Kari Laukkanen
Esko Malm
Stig-Göran Myntti
Pertti Mäkipää
Richard Möller Nielsen
Jyrki Nieminen
Mixu Paatelainen (kunniagladiaattori)
Esa Pekonen
Juhani Peltonen
Erkka Petäjä
Esko Ranta
Jari Rantanen
Pasi Rautiainen
Aulis Rytkönen
Heikki Suhonen
Miikka Toivola
Hannu Turunen
Kari Ukkonen
Jukka Vakkila
Marko Myyry
Tommy Lindholm