SJK Akatemia -ennakko: ”Odotan aika taktista ottelua”

Jalkapallon ystäville on taas tarjolla futisviihdettä, sillä miesten Ykkönen jatkuu perjantaina TPS:n kotipelillä. Tepsin vieraaksi Veritas Stadionille saapuu SJK Akatemia Seinäjoelta. Ottelu alkaa perjantaina 15.7. kello 18.30.

TPS lähtee otteluun sarjataulukon kärkipaikalta. Vierasjoukkue SJK Akatemia löytyy taulukon viidenneltä sijalta. Joukkueet ovat kohdanneet tänä vuonna kahdesti aiemmin. Maaliskuussa Kupittaalla käydyn Ykköscupin kohtaamisen vei nimiinsä TPS maalein 3–0. Toukokuun puolivälissä Seinäjoella mitelty sarjaottelu päättyi Tepsin 2–0-voittoon.

TPS-toppari Samba Benga ennakoi, että vastakkain on kaksi pelaavaa joukkuetta, jotka eivät lähde otteluun pelkästään peruuttelemaan.

– Odotan aika taktista ottelua. Meidän pitää olla omia itsejämme ja tehdä perusasiat hyvin.

TPS:n alkukauden hyvien tulosten kivijalka on ollut tiivis puolustuspeli. Tepsi on päästänyt Ykkösen joukkueista vähiten maaleja, vain kahdeksan maalia 14 otteluun. Tärkeä lenkki Palloseuran puolustuslinjassa on ollut senegalilaistoppari Benga. Bengalta jäi loukkaantumisen vuoksi kauden muutama ensimmäinen ottelu väliin, mutta sen jälkeen hän on uurastanut täydet minuutit viimeisessä kymmenessä ottelussa.

– Hyvä pelivire pysyy yllä treenaamalla ja syömällä hyvin. Treenien jälkeen otan aina tunnin nokoset kotona. Se auttaa paljon. Olen iloinen, että olen saanut pelata niin paljon, Benga sanoo.

Lisää Samba Bengan kuulumisia Youtuben tekstitetyssä videohaastattelussa.

Valokuva: Janne Hirvensalo


Pääsyliput

Liput peliin voit ostaa ennakkoon edullisemmin Tiketistä.

Lipunmyynti ennakkoon tapahtuu ainoastaan Tiketin verkkosivujen ja myyntipisteiden kautta. Pelipäivänä stadionin lipunmyynti aukeaa klo 17.30.

Lippujen hinnat:

  • Aikuinen 20 € / 18 € / 15 €* [normaali / S-etu / *ennakko]
  • Opiskelija/eläkeläinen/työtön 15 € / 13 € / 10 €* [normaali / S-etu / *ennakko]
  • Nuoret 12-17v 10 € / 8 € / 7 €* [normaali / S-etu / *ennakko]
  • Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Pääsylippu noudettava pelipäivänä stadionin lipunmyynnistä.

* Ennakkolippujen myynti päättyy ottelua edeltävänä päivänä klo 23.59.

TPS:n Seurakortilla, Kultamerkki- ja Suomen mestarikorteilla, Palloliiton kultakortilla, UEFA:n PRO -korteilla ja erotuomarikortilla pääsee katsomaan ottelua. Seurakortilla pääsee otteluun suoraan sisään, muiden vapaakorttien pääsylippu on noudettava stadionin lipunmyyntipisteeltä.

TietoAreena 1922-klubi

Kauden 2022 uutuutena TPS avaa 4. kerrokseen TietoAreena 1922-klubin. TietoAreena 1922-klubilla palvelee oma baari koko ottelutapahtuman ajan. Ottelua voi seurata joko sisätiloissa tai ulkona aitiokatsomossa. Pääsylippuun sisältyy lisäksi kahvi/tee sekä makea kahvileipä. TPS – SJK Akatemia -ottelussa TietoAreena 1922-klubilla on vieraana Juho Lähde.

Liput TietoAreena 1922-klubille Tiketistä hintaan 35 € (pelipäivänä 40 €).

VIP

TPS:n yritysasiakkaita palvelee stadionin 3. kerroksessa VIP-ravintola, joka aukeaa tunti ennen ottelun alkua. VIP-lippuja on mahdollista ostaa TPS:n toimistolta: Elina Salo (elina.salo@tps.fi / 040 5144 069). VIP-lipun hinta 100 € + alv 24%. VIP-lippu sisältää lämpimät, pehmustetut istumapaikat pääkatsomossa, buffet-ruokailun, kaksi juomaa, kahvin/teen sekä makean jälkiruoan.

Katsomot ja sisäänkäynnit

Tapahtuma-alueena toimii Veritas Stadionin pääkatsomo. Sisäänpääsy pääkatsomoon tapahtuu katsomon molemmilta puolilta. VIP-, aitio- ja TietoAreena 1922-klubin asiakkaat saapuvat otteluun sisään Blomberginaukion päässä sijaitsevan VIP-sisäänkäynnin kautta (hissiaula Veritas Stadionin pääkatsomon kulmassa).

Anniskelukatsomo (K18) kattaa A- ja B-lohkojen yläosan paikat (riviltä 11 ylöspäin), terassin alapuolelta.

Kannattajatuotemyyntipiste palvelee stadionin 2. kerroksessa.

Liikuntaesteisyys

Pääkatsomon F-lohkossa on pyörätuoleille varattu tasanne, jonne kulku tapahtuu F-lohkon sisäänkäynnistä. Kulku katsomokerrokseen (2. krs) tapahtuu Veritas Stadionin kulmalta VIP-/aitiosisäänkäynniltä hissillä. 

Saattajakortilla on ilmainen sisäänpääsy TPS:n kotiotteluihin. Saattajalla tulee olla myös oma lippu, jonka saa noudettua ilmaiseksi pelipäivänä stadionin lipunmyyntipisteeltä.

Televisiointi

Ottelua voi seurata myös suorana ja selostettuna Ruudusta.


Lämpimästi tervetuloa kannustamaan Turun Palloseura voittoon!

Lisää uutisia