Rosa Niemi edustaa Palloseuraa myös kaudella 2021

19-vuotias toppari Rosa Niemi jatkaa Palloseurassa myös kaudella 2021.

Rosa Niemi otti ensimmäiset kosketukset jalkapalloon Littoisissa, josta tie vei Kaarinan Nappuloiden kautta lopulta Turun Palloseuraan, jossa debyytti tapahtui vuonna 2010. Niemi viihtyi Turussa hyvin ja myöhemmin talven ajaksi mukaan tuli myös futsal. Vuonna 2014 hän voitti Palloseuran C-tytöissä niin Laura Kalmari -turnauksen, kuin C-tyttöjen futsalin SM-kultaa. Talvina 2015 ja 2016 Niemi edusti Palloseuraa TC15 ja T18 futsaljoukkueissa, jotka etenivät aina lopputurnauksiin asti ja poistuivat molempina kertoina mukanaan hopeiset mitalit. Kesällä 2015 Niemi nousi TPS C15 ELL-sarjassa avauskokoonpanoon ja hänet palkittiin C14 piiricupissa pelipaikkansa parhaana pelaajana. 2016 Niemi oli mukana kahdessa U15 maajoukueen ottelussa, toimi TPS C15 joukkueen kapteenina ja nousi mukaan T18 joukkueeseen.

Kauden 2017 aikana Niemen vastuu Palloseuran puolella keskittyi vain T18 SM-sarjaan. Syyskuussa Niemi suuntasi Brightoniin, jossa hän opiskeli toukokuuhun asti. Koulussa oli myös urheilulinja ja Niemen suurin syy Englantiin lähtöön olikin Brighton & Hove Albionin DS ja Worthing Academy Women football joukkueissa pelaaminen. Niemi valittiin jälkimmäisessä myös vuoden parhaaksi pelaajaksi.

Suomeen palattuaan Niemi suuntasi hetkeksi pelaamaan T18 Ykköstä. Kaudella 2019 Niemi ehti jo debytoida edustusjoukkueessa, mutta pääasiassa hän vietti vuotensa Ykkösessä pelanneessa TuWe:ssa. 2020 meni Niemen osalta lähes täysin kuntoutukseen, mutta kauden viimeisessä ottelussa hän pääsi taas kentälle. Vaikka alla oli vaikea vuosi, oli Niemen mukava jäädä Turkuun.

– Päätös jäämisestä oli aika helppo ja mietin jo heti viime kauden viimeisessä ottelussa, että haluan jatkaa Tepsissä. Tuntui hyvältä jäädä, sillä viime vuoden ongelmat ovat takana ja pääsen aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Joukkueessa on paljon tuttuja pelaajia ja lähimpiä ystäviä, joten ei tarvi aluksi tehdä mitään ”tutustumista” joukkueeseen, vaan päästään heti asiaan. 

Vaikka Niemi ei nykyisin enää futsalia pelaa, jätti se hänelle hyvät muistot ja toisinaan mieli vie vieläkin takaisin lajin pariin, mutta paluuta ei olla vielä nähty.

– Futsal oli kyllä hienoa aikaa ja nautin siitä todella paljon. Toisinaan sitä tekisi mieli taas suunnata niille kentille. Futsal oli todella nopeaa peliä ja sai tehdä pallon kanssa enemmän pieniä asioita, kuin jalkapallon puolella. Futsalin puolella oli paljon tuttuja pelaajia, joiden kanssa pelaan edelleen ja saavutettiin aikoinaan kahdesti hopeaa ja kerran kultaa.

Läpimurto T18 ykkösjoukkueeseen oli yksi merkkipaalu Niemen uralla, mutta sitä ei saavutettu helpolla, vaan se vaati kovaa työtä ja mukavuusalueelta poistumista. Lopulta huhtikuussa 2019 oli edessä seuraava merkkipaalu, kun edessä oli ensimmäinen ottelu edustusjoukkueessa

– Olin treenannut kovaa ja käynyt vitosluokasta asti Tepsin aamutreeneissäkin. Silloin niissä kävivät esimerkiksi myös Emma Santamäki ja Elli Pikkujämsä. Muistan, kun meillä oli joskus höynää ja taisin viettää koko ajan keskellä. Kovalla työllä kuitenkin sieltä päästiin pois. Uran aikana on ollut vaikeitakin hetkiä, mutta kun olen uskonut itseeni ja tehnyt töitä, olen päässyt tavoitteisiini. 2019 pääsin debytoimaan edustusjoukkueessa ja siinäkin oli omat haasteensa, sillä topparin paikan sijaan minut pistettiin kärkeen. Kaikki tapahtui nopeasti, eikä siinä ehtinyt miettiä liikaa, mutta jälkikäteen jäi hyvä tunne.

2019 meni kuitenkin Palloseuran sijaan pääasiassa Ykkösessä pelaavassa Turun Weikoissa, mutta Niemen itsensä mukaan TuWe oli sillä hetkellä hyvä ratkaisu hänen itsensä kannalta.

– Tepsissä oli 2019 paljon toppareita, joten peliaika oli tiukilla. TuWe:ssa oli tarjolla runsaasti peliaikaa ja samalla Ykkösestä sai uusia kokemuksia. Sain paljon vastuuta ja pääsin kehittymään pelaajana ja edustuksen penkillä istumisen sijaan pelasin täysiä minuutteja. Pääsarjassa on kovempi tempo, mutta ainakin omina pelivuosina se näkyi, että myös Ykkösessä oli paljon kokemusta ja peliälyä. Olemme jonkin verran keskustelleet muiden kanssa siitä, mitä kokemuksia Ykkönen itselleni antoi ja peilanneet sitä tulevaan kauteen.

Kausi 2020 meni Niemen kannalta suurimmaksi osaksi ylikunnosta kuntoutumiseen, mutta kauden viimeisessä ottelussa hän pääsi jälleen pelikentille. Paluu ei tullut helppoon paikkaan, sillä kentältä poistui peliuransa lopettanut Mira Andersson.

– Se oli aika iso paikka, kun Mimmu poistui aplodien kera kentältä vielä viimeisen kerran ja menin itse hänen tilalleen. Kyllähän siinä tunteita heräsi itselläkin, mutta keskittyminen piti pitää pelissä. Jälkikäteen sitä on voinut muistella enemmänkin.

Tuleva kausi on pelikuntoon päässeelle Niemelle iso mahdollisuus ja hän lähteekin tulevaa kautta kohti innokkaana. Uusi päävalmentaja Akusti Salonen on alusta asti herättänyt positiivisia ajatuksia tulevasta kaudesta.

– Kauteen valmistautuminen on herättänyt todella positiivisia tunteita ja olen saanut paljon irti itsestäni. On tullut uusi juttuja ja uusia kokemuksia. Pidän siitä, että Akusti on tiukka ja hänellä on hyvä auktoriteetti, mutta hän osaa myös naureskella asioille. Harjoituksissa on todella hyvä meininki ja olen aina pyrkinyt antamaan kaikkeni, jotta kauden aikana saisin mahdollisimman paljon peliaikaa ja vastuuta. 

Lisää uutisia