RAPORTTI: TPS U23 jatkoi voittokulkua – Åbo IFK kaatui 2-0

TPS U23 jatkoi vahvoja otteitaan perjantaina Yläkentällä ja kaatoi Åbo IFK:n vierasottelussa 2-0. Niklas Harittu vei TPS:n johtoon toisen puoliajan alussa. Ottelun loppua varjosti ÅIFK:n maalivahti Saku Suomisen loukkaantuminen, jonka takia lisäaikakin venyi yli kymmenminuuttiseksi. Valitettavan episodin jälkeen Christian Linna viimeisteli loppulukemat, kun käynnissä oli jo 12:s lisäaikaminuutti.

TPS oli ottelussa kokonaisuudessaan hallitseva osapuoli. Päävalmentaja Jon Daly olikin hyvin tyytyväinen näkemäänsä.

– Sekä tulos että esitys olivat hyvin miellyttäviä. Teimme avauskokoonpanoon jonkin verran muutoksia saadaksemme hiukan tuoretta voimaa kentälle. Olikin hienoa nähdä, kuinka kaksi avauskokoonpanoon noussutta pelaajaa oli tekemässä ensimmäistä maaliamme, Haritun maalia Joni Lehdon syötöstä, Daly tiivisti.

– Tämä oli laadukas ottelu molemmilta joukkueilta. Mielestäni voittomme on ansaittu. Molemmilla oli maalipaikkoja, mutta nähdäkseni meillä oli kuitenkin enemmän selkeitä maalintekotilaisuuksia koko 90 minuutin aikana. Niiden perusteella voittomarginaali olisi voinut olla suurempikin.

-Kolmella pisteellä on joka tapauksessa valtava merkitys, ja nyt paineet siirtyvät meitä jahtaaville FC Ålandille ja Pallo-Iiroille, jotka pelaavat omat ottelunsa lauantaina. Me voimme jo alkaa keskittyä ensi viikon otteluun kovatasoista Pallo-Iiroja vastaan, Daly päätti.

Voiton myötä TPS U23 jatkaa Kolmosen yläloppusarja A:n kärjessä puhtaalla pelillä. Jäljellä on vielä kaksi ottelua, ensi perjantaina 8.10. Raumalla Pallo-Iiroja vastaan ja lauantaina 16.10. kotona Urheilupuiston Yläkentällä Maskua vastaan. FC Ålandilla on mahdollisuus nousta lauantaina tasapisteisiin TPS:n kanssa, jos se voittaa kotiottelussaan Maskun. Kolmantena oleva Pallo-Iirot puolestaan vierailee lauantaina Naantalissa ja kohtaa VG-62:n.

Lisää uutisia