RAPORTTI: FC Åland kaatui Yläkentällä – TPS U23 sarjakärkeen!

TPS U23 otti ison päänahan Kolmosen yläloppusarjassa sunnuntai-iltapäivänä. Joukkue kaatoi FC Ålandin kotikentällään 2-0 ja syöksi ahvenanmaalaisvieraansa sarjakärjestä. TPS ja Åland ovat molemmat 28 pisteessä, mutta TPS:n parempi maaliero oikeuttaa tällä hetkellä sarjan ykköstilaan. Jäljellä on vielä kolme ottelua. Lohkon voittaja pääsee joko suoraan Kakkoseen tai karsimaan noususta muiden lohkovoittajien kanssa.

TPS:n tie kohti voittoa tasoittui 14. peliminuutilla, kun FC Ålandin Kingsley Ozegbe ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos. Ylivoimalla pelannut TPS siirtyi 25. minuutilla johtoon Ali Yasinin maalilla. Loppulukemat viimeisteli vaihdosta kentälle tullut Niklas Harittu vartti ennen loppua.

Tärkeästä ja maistuvasta voitosta huolimatta päävalmentaja Jon Daly löysi joukkueen esityksestä paljon korjattavaa.

-Mielestäni tämä oli sekä yksilötasolla että joukkueena huonoin ottelumme tällä kaudella. Samaan hengenvetoon haluan sanoa, että olen erittäin tyytyväinen poikien puolesta, että he pystyivät rutistamaan tärkeän voiton kun sitä tarvittiin. Aina ei ole mahdollista voittaa hyvällä pelillä, joten on hienoa, että löysimme keinot ottaa pisteet.

-Olen toistuvasti sanonut, että jalkapallo on koko joukkueen peli, siis paitsi aloittavien pelaajien niin myös vaihtopelaajien. Vaihdosta kentälle tulleilla Otto Ohvolla, Haritulla, Kabamba KalabatamallaJoni Lehdolla ja Tuomas Pippolalla oli selkeä vaikutus pelitapahtumiin. Jokainen toi lisäarvoa peliin päästessään pelaamaan.

-Olemme antaneet itsellemme fantastisen mahdollisuuden nousemalla sarjakärkeen. Nyt täytyy alkaa keskittyä seuraavaan otteluun Åbo IFK:ta vastaan. ÅIFK voitti hienosti Pallo-Iirot vieraissa ja uskonkin, että heitä vastaan on taas edessä vaikea ottelu, Daly summasi.

TPS U23:n seuraava ottelu on siis vierasottelu Åbo IFK:ta vastaan Yläkentällä ensi perjantaina 1. lokakuuta kello 19.30. Sen jälkeen TPS kohtaa yläloppusarjassa vielä Pallo-Iirot vieraskentällä ja Maskun kotona.

Lisää uutisia