Rajamäen mukaan peli koko ajan kontrollissa

TPS poimi todella tärkeät vieraspinnat tänään Jyväskylästä. TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki oli erittäin tyytyväinen joukkueensa pelikontrolliin Vaajakoskella. Hän muistutti kuitenkin samaan hengenvetoon, että saman työmoraalin täytyy pysyä yllä, mikäli VPS:ää vastaan halutaan pisteitä ensi perjantaina. Rajamäkeä ilhadutti Tepsin salama-alku Vaajakoskella. Mika Ääritalo iski pallon maaliin jo 6. minuutin kohdalla ja Babatunde Wusu iski toistamiseen kymmenen minuuttia ennen avausjakson loppua.

– Ärtsi ehti noihin palloja aina välillä ja näytti nyt taas vaarallisuutensa. Totta kai nopea maali helpotti meidän peliä. Wusunkin maalin jälkeen peli oli koko ajan meidän kontrollissamme. Kolmas maalimme oli monta kertaa aika lähellä, mutta hyvä näinkin, Rajamäki kiitteli joukkojaan.

Jonatan Johansson päätettiin jättää TPS:n kokoonpanon ulkopuolelle, vaikka kyse ei ollut mistään vakavammasta vammasta.

– Tintin pohje hieman kramppasi viimeistelytreeneisssä ja päätimme antaa hänen levätä. Se oli varmuustoimenpide. Haluamme pelata varman päälle, emmekä riskeerata omien pelaajiemme terveyden suhteen, Rajamäki muistutti.

Tepsin pelit eivät ole kulkeneet vielä aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta pisteitä on ropissut kiitettävästi.

– Saldo on ihan ok, mutta itse pelissä on vielä paljon kehitettävää. Nyt ei auta lepäillä, vaan pitää vireystila yllä, koska perjantaina on taas paha peli, Rajamäki kohdisti tähtäimensä jo ensi perjantain Vepsu-matsiin.

Lisää uutisia