PK-35-ennakko: ”Vastustaja on tuttu, mutta muokannut hieman pelisysteemiään”

Tepsin pelit miesten Ykkösessä jatkuvat huomenna torstaina, kun Palloseura lähtee vierailulle Helsinkiin. Ottelu PK-35 – TPS potkaistaan käyntiin kello 19.00. Ottelua voi seurata suorana Ruudun välityksellä.

TPS pelasi viimeksi lauantaina, jolloin Tepsi nuiji kotonaan Ykkösen huippukamppailussa Jaron kumoon numeroin 3–1. Alkutahdit ottelulle viritti jo reilun minuutin pelin jälkeen osunut Olli Jakonen. ”Opan” lisäksi nimensä maalintekijätilastoon kirjauttivat Demba Savage ja Albijon Muzaci, joille kummallekin maali oli kauden ensimmäinen Ykkösessä.

– Se oli minulle iso helpotus, että sain maalin tehtyä. Olin odottanut sitä jo pitkään. Totta kai olin erittäin iloinen maalistani, mutta tärkeintä oli, että joukkueena otimme Jaro-pelistä kolme pistettä, sanoo täksi kaudeksi Tepsiin siirtynyt laituri Demba Savage.

Helpolla voitto ei Savagen mukaan kuitenkaan irronnut. Kummallakin joukkueella oli omat paikkansa.

– Se oli hieman vaikea peli. Jaro on hyvä joukkue ja prässäsi todella kovaa. Onnistuimme kuitenkin tekemään voittoon tarvittavan määrän maaleja. Meillä olisi ollut paikat vielä pariin lisämaaliinkin. Kokonaisuutena peliin pitää olla tyytyväinen, vaikka aina on toki jotain parannettavaakin.

TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson oli muokannut joukkueensa pelisysteemiä Jaro-peliin ja ottanut käyttöön kolmen topparin systeemin.

– Tällä viikolla olemme jatkaneet työntekoa pelisysteemimme kanssa. Täytyy huomioida, että tuleva PK-peli on lähtökohtaisesti erilainen kuin edellinen Jaro-peli. Jaro tuli hakemaan voittoa ja prässäämään. Olemme käyneet läpi, millaisella suunnitelmalla lähdemme PK-peliin, Johansson kertoo.

Johanssonin mukaan muutos ei ollut kentällä niin suuri kuin miltä se voi pelkkää ryhmitystä ajattelemalla vaikuttaa.

– Mielestäni pelisysteemin muutos ei muuta niin paljoa meidän pelityyliämme ja sen perusperiaatteita. Pallollisena pelimme toimi lauantaina Jaroa vastaan hyvin. Olimme vaarallisia ja saimme oikeat miehet oikeille paikoille pallollisena, päävalmentaja tuumaa.

TPS lähtee torstain PK-otteluun sarjajohtajana. Viime kierros oli turkulaisittain mairea, kun Tepsi voitti oman pelinsä ja vastaavasti sarjakakkonen KTP hävisi EIF:lle. TPS:n sarjajohto kasvoi näin kuuteen pisteeseen, tosin KTP:llä on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

TPS:n tavoitteena on voittaa Ykkönen ja siten nousta Veikkausliigaan. Urallaan 80 maalia Veikkausliigassa tykittäneen Demba Savagen mukaan nouseminen ei koskaan ole helppoa, mutta tavoitetta kohti edetään askel kerrallaan.

– Menemme peli kerrallaan eteenpäin. Olemme sarjakärki, mutta pelejä on vielä paljon jäljellä. Jokainen joukkue haluaa voittaa sarjakärjen. Mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä ja jokaiseen matsiin täytyy keskittyä huolella. Huomennakin PK-35 taistelee meitä vastaan pisteistä, jotka olisivat heille erittäin arvokkaita säilymistaistossa.

Nousutavoitteen toteutumiseen Savage suhtautuu luottavaisesti.

– Meillä on hyvä joukkue. Monilla pelaajillamme on kokemusta Veikkausliigasta. Itselleni kauden alku oli vähän hankala, sillä en ollut joukkueen mukana vielä harjoituskaudella. Nyt olen päässyt jo paremmin peliin mukaan ja fiilis on hyvä.

PK-35 taistelee tiukasti säilymisestä Ykkösessä. Tällä hetkellä joukkueen sarjasijoitus on 9:s, joka on viimeinen säilyjän paikka, sillä kolme heikointa joukkuetta putoaa kauden pääteeksi alemmalle sarjatasolle. PK-35 lähtee torstain otteluun allaan kaksi voittoa, joista varsinkin viimeisin MP-voitto oli joukkueelle erittäin tärkeä.

TPS ja PK-35 ovat kohdanneet tämän vuoden aikana jo kahdesti aiemmin. Molemmat matsit ovat päättyneet mustavalkoisiin voitonjuhliin. Tepsi ja PK-35 kohtasivat helmikuun alussa Ykköscupissa. Tuon pelin TPS vei nimiinsä puhtaasti 2–0. Samaiset 2–0-voittolukemat komeilivat Veritas Stadionin tulostaululla kesäkuussa. Kesäkuisessa kamppailussa nuori TPS-toppari Roope Pakkanen puski uransa ensimmäisen maalin miesten peleissä, ja Simo Roiha sinetöi loppulukemat rangaistuspotkusta.

Torstaina Magnecit Areenalla Helsingissä kohtaavat siis toisilleen hyvin tutut joukkueet. Jos on TPS-valmennus hieman viilannut pelisysteemiään, niin samoin on tehnyt päävalmentaja Kim Raimin johdolla myös PK-35.

– Vastustaja on tuttu, mutta he ovat hieman muokanneet pelisysteemiään – varmaankin sen takia, että he eivät saaneet voittoja ja pisteitä. Nyt he ovat saaneet kaksi voittoa putkeen. PK on parempi joukkue kuin mitä sarjataulukko näyttää. PK oli alkukaudesta aika pelaava joukkue. Nyt he ovat menneet vähän selkeämmin 4–4–2- tai 4–4–1–1-systeemiin ja pelanneet pienemmällä riskillä. PK on muuttunut aika paljon cupin peleistä ja ensimmäisistä sarjapeleistä. He ovat saaneet uusia pelaajia ja selkeyttäneet pelityyliään, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson arvioi.

Joukkueiden viimeisimmän keskinäisen kohtaamisen jälkeen PK-35 on saanut kokoonpanoonsa kolme vahvistusta. PK-35:n riveihin ovat liittyneet Veikkausliigasta tuttu keskikenttäpelaaja Youness Rahimi sekä paluun kentille tehneet, jo viime kaudella joukkuetta edustaneet hyökkääjä Ville Salmikivi ja puolustaja Marko Koskinen.

TPS:n joukkueesta ovat loukkaantumisten vuoksi jo pidempään olleet sivussa puolustajat Kalle Taimi ja Joonas Sundman sekä hyökkääjä Onnipekka Pajula. Minkälainen joukkueen terveystilanne muuten on, päävalmentaja Jonatan Johansson?

Santeri Pohjolainen on viime pelin tapaan sivussa. Jasper Jalonen saattaa olla mukana, jos on toipunut loukkaantumisestaan. Lisäksi on muutama epävarma tapaus, Johansson sanoo.

Kuva: Janne Hirvensalo

Lisää uutisia