Pallokissat-ennakko: ”Me todella haluamme sinne ylempään jatkosarjaan”

Naisten liiga jatkuu TPS:n osalta taas ensi viikonloppuna, kun raitapaidat matkaavat suoraan Savon sydämeen Pallokissojen vieraaksi. Pallokissat-TPS alkaa Kuopion Savon Sanomat Areenalla lauantaina 21.7. klo 16.00.

TPS:llä on takanaan kolmen ottelun viikko, mutta Pallokissat-otteluun joukkue ehtii valmistautua nyt kuitenkin täyden viikon. TPS avasi raskaan viikkonsa kahdella komealla ja äärimmäisen tärkeällä voitolla, kun JyPK (3-2) ja FC Honka (0-2) kaatuivat Palloseuran vauhdissa. Hyökkääjä Jenni Rannus iski kaikkien aikojen ensimmäisen liigamaalinsa mestarijoukkue Hongan verkkoon Espoon Tapiolassa ja maali jäi myös ottelun voittomaaliksi.

– Se oli ihan hienosti pelattu tilanne, sain pallon Fridalta laidalta keskelle ja pääsin vetämään alakulmaan. Totta kai ensimmäisestä liigamaalista tuli hieno fiilis, mutta tärkeintä oli, että pelattiin joukkueena yhdessä todella hyvin ja voitettiin, Rannus painottaa.

Viikon kolmannessa ottelussa alkoi jo väsymys painaa ja niinpä TiPS pääsi yllättämään turkulaisen kaimaseuransa Tikkurilan armottomassa helteessä lukemin 3-0. Koko TPS jäi ottelussa vähän kuin lähtötelineisiin ja sitä tutun varmaa pallonkierrätystä pelaajalta toiselle ei nähty oikein missään vaiheessa.

– Ehkä me sitten oltiin väsyneempiä kuin vastustaja, kun oli todella rankka viikko takana. TiPS- ja Honka-peleissä oli meidän osaltamme todella iso ero, Rannus myöntää.

– Nuori joukkueen on pakko käydä läpi välillä tällaistakin. Tämä 30 asteen lämpö on tullut varmaan kaikille vähän shokkina, mutta totta kai lämpötila on sama myös vastustajalle. Kovassa lämmössä pelaaminen on haastavaa ja se tuntuu kyllä eri tavalla kropassa ja päässä.

TPS voitti näiden joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen huhtikuun lopulla Urheilupuiston yläkentällä lukemin 2-0. TPS:n molemmat maalit viimeisteli Tiia Savolainen, joka siirtyi juuri Pallokissoista TPS-paitaan kaudeksi 2017. TPS vei keväistä ottelua varsin selvästi ja voittolukemat olisivat voineet olla jopa suuremmatkin.

– Me hallittiin sitä kauden ensimmäistä peliä aika selkeästi, siinä oli hyvä draivi päällä, eikä päästetty Pallokissoja oikein missään vaiheessa mukaan, Rannus muistelee.

Pallokissojen kausi on ollut varsin haastava, sillä joukkue on saalistanut tähän mennessä vain yhden voiton ja joukkue majailee sarjassa toiseksi viimeisenä vain kaksi pistettä TiPS:n edellä. Pallokissojen ykköstykki on ollut Aino Kröger, joka on onnistunut maalaamaan kuusi kertaa. Pallokissojen edellinen kamppailu päättyi 3-0-tappiolukemin HJK:n vieraana Helsingissä.

– Pallokissat tarvitsee pisteitä, mutta niin tarvitsemme mekin. Meidän pitää parantaa TiPS-pelistä ihan jokaisella osa-alueella. Siellä oltiin myöhässä ja juoduttiin juoksemaan vastustajan perässä. Koko joukkueen pitää puolustaa tarkasti ja niistä paikoista pitää sitten tehdä maalit, kuuluu Rannuksen selkeä resepti Kuopion reissulle.

Voitto Pallokissoista kohentaisi TPS:n asemaa ylemmän jatkosarjan suhteen todella paljon. TPS ei Kuopion reissun jälkeen enää runkosarjassa joudu tien päälle, sillä kaksi viimeistä vastustajaa, ONS ja HJK, saapuvat molemmat Turkuun pelaamaan.

– Me todella haluamme sinne ylempään jatkosarjaan ja Kuopion pelillä onkin iso merkitys. On tietysti kiva sen jälkeen, kun saadaan kaksi viimeistä runkosarjan peliä kotiin, mutta on ne joukkueen reissupäivätkin toisaalta ihan hienoja, Rannus muistuttaa.

Lisää uutisia