Otteluennakko: Jalkapallon Ykkösen ottelu VPS – TPS 1.9. klo 18.30

Oman joukkueen odotukset:

”EIF-ottelu oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Ratkaisu olisi voinut tulla jo aikaisemmin, mutta kärsivällisesti pelattiin loppuun asti. Hyvillä mielin palattiin nyt harjoituksiin EIF-pelin jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla oli paikkoja jo, mutta toisella jaksolla oli erittäin hyvä positiivinen meno, oli tarpeeksi uskallusta ja peli täydessä kontrollissa.

Nyt tulee todella tärkeä peli nopeasti. On sillä tavalla vaikeaa olla nyt koutsi, että on haastavaa tehdä kokoonpanovalintoja VPS-peliin. Meidän pelissämme on muutenkin kiitettävä yleistaso nyt, mutta olisi kiva johtaa jo vähän aikaisemmin peliä. Meidän pitäisi myös laukoa enemmän, vähän niin kuin EIF ja VPS tekevät. Välillä kauempaakin.

Erikoistilanteissa pitää olla valppaina, oltiin niissä luvattoman heikkoja Tammisaaressa avausjaksolla. Toisella jaksolla tuli lisää aggressiivisuutta ja energiaa ja kakkospallot ja pitkät pallot alkoivat kääntyä meille. Vastaavasti pakotettiin vastustaja virheisiin ja pitkiin palloihin. Kaikki pelit ovat tietysti erilaisia, mutta tavoitteena on tehdä asiat edelliseen peliin verrattuna aina vähän paremmin”, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson filosofoi.

Ennakkoarvio vastustajasta:

”VPS hävisi katkeralla tavalla kärkikamppailun Rovaniemellä, mutta se peli olisi voinut päättyä miten tahansa. Myös VPS oli RoPS-ottelussa vaarallinen. VPS:llä on paljon nimimiehiä tälle sarjatasolle ja erityisesti hyökkäysvoimaa Steven Morrisseyn ja Kalle Multasen johdolla.

VPS lähtee ylös aika suoraviivaisesti alhaalta. Myös nopeat vastahyökkäykset ovat vaarallisia, kuten Turusta muistamme Morrisseyn tasoitusmaalista. VPS pääsee nyt takaisin kotiin ja siellä ollaan vihaisia ja nälkäisiä. On hienoa päästä vihdoinkin pelaamaan heitä vastaan. Näissä runkosarjan lopun peleissä on vähän tällaista cup-fiilistä, vain voitot kelpaavat”, Johansson korostaa.

Kilpailutilanne:

RoPS on Ykkösessä jopa hieman yllättäen kuskin paikalla ja jo viiden pisteen karussa arvokkaan VPS-voiton jäljiltä. Perässä tulevat kolmen pisteen sisällä VPS, Jaro, TPS, EIF ja Gnistan. TPS:llä ja VPS:llä on juuri keskiviikon rästiottelun verran pelejä vähemmän. Lisäksi huomionarvioista on se, että PK-35 on EIF:stä ja Gnistanista neljä pistettä jäljessä, mutta kaksi ottelua vähemmän pelanneena.

RoPS:n kantti kesti ja sinipaidat pystyivät ottamaan täydet pistesaaliit äärimmäisen tärkeistä TPS- ja VPS-otteluista. Lappilaiset kohtaavat runkosarjassa vielä Klubi 04:n ja Jaron vieraissa sekä KPV:n kotona. Mikäli RoPS ei enää kompuroisi runkosarjassa, olisi sen asema todella vahva ennen yläloppusarjan viittä viimeistä kierrosta. VPS ja TPS pelaavat keskiviikkona siitä, kumpi joukkueen asettuu RoPS:n ykköshaastajaksi loppukaudeksi.

TPS:n poissaolijat:

Onnipekka Pajula on tietysti pois, mutta saattaa olla sellainen tilanne, että kaikki muut ovat käytettävissä. Meillä on muutamalla pelaajalla pieniä kolhuja EIF-matsin jäljiltä, mutta uskon, että kaikki saadaan mukaan. Tiistaina tsekataan treenien jälkeen vielä lopullinen tilanne. Joonas Sundman sai tälliä RoPS-pelissä, mutta käväisi kentällä EIF-pelin lopussa ja lähtee Vaasaan mukaan”, Johansson listaa.

Seuraa häntä:

VPS-hyökkääjä Kalle Multanen on Ykkösen kaikkien aikojen maalikuningas. Hän on noussut Suomen toiseksi korkeimman sarjatason aivan kärkiprofiilin hyökkääjäksi, vähän samalla tavalla kuin Jussi Aalto aiemmin. Multanen on pelannut ennen VPS:ää monissa Ykkösen kärkiseuroissa, kuten Ilveksessä, KPV:ssä, Hakassa ja KTP:ssä.

Turussa Multanen muistetaan katkeralla tavalla liigakarsinnan toisesta osaottelusta syksyltä 2018. Multanen puski silloin Kupittaalla KPV:n tasoihin ja kokkolalaiset marssivat Veikkausliigaan vierasmaalisäännön turvin. 32-vuotias Multanen on edelleen sähäkässä kunnossa ja maaleja on syntynyt nyt VPS-paidassa kuusi kappaletta.

Erikoista:

Molempien joukkueiden päävalmentajat, Jonatan Johansson ja Jussi Nuorela, edustivat pelaajina TPS:ää Veikkausliigassa. Vuonna 1975 syntynyt Johansson pelasi kausina 1995-96 ja 2010 yhteensä 52 liigaottelua ja viimeisteli niissä 16 maalia. Vuoden 1974 ikäluokkaa oleva Nuorela pelasi Tepsin raitapaidassa kausina 2005-07 yhteensä 44 liigaottelua ja viimeisteli topparin tontiltaan kolme osumaa.

Molemmat pelaajat edustivat myös Suomea A-maaottelutasolla. ”Tintti” pelasi huimat 105 maaottelua, mutta myös Nuorelalle kertyi 20 A-maaottelua. Johansson ja Nuorela osuivat samaan aikaan kentälle MM-karsintaottelussa Norjaa vastaan 30.4. 1997. Richard Møller Nielsenin valmentama Suomi pelasi Oslossa 1-1-tasapelin ja Huuhkajien kokoonpano oli äärimmäisen mielenkiintoinen: Antti Niemi, FC København – Marko Tuomela, FF Jaro – Sami Hyypiä, Willem II (4. Mika Lehkosuo, HJK) – Jussi Nuorela, FC Zwolle (87. Janne Mäkelä, Raith Rovers) – Jukka Koskinen, MYPA – Sami Mahlio, MYPA – Kari Rissanen, FinnPa – Mika Nurmela, Emmen – Antti Sumiala, NEC Nijmegen – Jari Litmanen, Ajax – Jonatan Johansson, Flora Tallinn (82. Joonas Kolkka, Willem II). Ottelun maalit: 60. Antti Sumiala 0-1, 83. Ole Gunnar Solskjær 1-1.

Historiaa:

Kaudella 1948 Suomen mestaruudesta kamppailivat loppuun asti Turun ja Vaasan Palloseurat, kintereillään Helsingin Palloseura. Loppujen lopuksi TPS ja VPS päätyivät sarjassa tasapisteisiin ja edessä oli uusintaottelu puolueettomalla kentällä, joka oli tässä tapauksessa Helsingin olympiastadion. Pitkään näytti siltä, että päädytään maalittomaan tasapeliin.

”Hävittiin se mestaruuspeli todella katkerasti. Erotuomari Wolf Karni määräsi ihan ottelun lopussa rankkarin, kun Tepsin pelaaja Helge ”Kekke” Johansson veti päätyrajalta saksipotkun ja pallo hipaisi hänen kättänsä. Se oli raaka tuomio siihen paikkaan ja ratkaisi mestaruuden kohtalon. Sen jälkeen VPS teki vielä kaksi maalia, kun TPS pelasi upporikasta ja rutiköyhää ja nosti kaikki miehet hyökkäykseen”, TPS jalkapallon Grand Old Man, Heikki Mäki, todisti aikanaan paikan päällä.

Muistitko vielä, että…

TPS ja VPS onnistuivat pelaamaan kaudella 2014 todella tasaiset kolme ottelua Veikkausliigassa. VPS voitti kauden avausottelun Vaasassa 1-0 Lasse Linjalan voittomaalilla. Sen jälkeen joukkueet tasasivat pisteet niin Kupittaalla kuin Vaasassakin kahdella 0-0-tasapelillä.

Mika Laurikaisen valmentama TPS pelasi heinä- ja elokuussa seitsemän ottelun tappiottoman putken, jolloin joukkue nousi jumbosijalta hetkeksi kuiville. Kapealla materiaalilla kauteen lähtenyt TPS putosi kuitenkin lopulta Veikkausliigasta kauden päätteeksi. VPS sijoittui Veikkausliigassa kaudella 2014 neljänneksi jääden kuitenkin kymmenen pistettä pronssimitalista.

TPS pelasi Vaasassa 25.8.2014 seuraavalla kokoonpanolla maalittoman tasapelin: Jukka Lehtovaara, Jesper Brechtel, Alex De John, Sami Rähmönen, Juri Kinnunen, Juho Lehtonen (63. Santeri Peltola), Mika Ääritalo (81. Patrik Lomski), Miro Tenho, Eero Tamminen (72. Dennis Okaru), Niklas Friberg ja Joachim Osvold.

Ruutu näyttää kaudella 2021 kaikki Jalkapallon Ykkösen ottelut suorana. VPS – TPS -ottelun näkee suorana täältä: https://www.ruutu.fi/stream/3886574

Lisää uutisia