Naisten Ykkönen: TPS varmisti nousunsa Kansalliseen Liigaan

TPS:n naisten kotivoitto Ilves/2:sta maalein 3–0 ja lauantaipäivän toisen ylemmän loppusarjan ottelun suotuisa lopputulos tarkoittivat sitä, että TPS palaa ensi kaudeksi Kansalliseen Liigaan.

TPS oli ottelun alkuminuuteista Ilvestä paremmalla jalalla liikkeellä. Mustavalkoiset saivat ansaitsemansa johto-osumansa jo yhdeksännellä minuutilla, kun Laura Linnala viimeisteli Netta Laasion esityöstä 1–0. Linnalalla oli kaksi muutakin maalipaikkaa tehdä, mutta Ilves-vahti Janna Korpo torjui molemmat yritykset. 

TPS onnistui tekemään toisen osumansa 40. minuutilla, kun Selja Leiwon pystysyöttö tavoitti Linnalan, joka harhautti jalkansa vapaaksi ja laukoi napakasti pallon toistamiseen maaliin. Ensimmäisellä puoliajalla TPS vei ottelua mielin määrin, sillä laukaukset ensimmäisen 45-minuuttisen aikana kirjattiin kotijoukkueelle peräti 10–1 ja kulmapotkut 4–0.

Toisella puoliajalla otteet kentällä hieman tasoittuivat, vaikka TPS ei antanut Ilvekselle mahdollisuuksia päästä todellisille maalipaikoille. Toisella jaksolla Ilves pääsi laukomaan kolme kertaa, mutta Inkeri Niemellä ei TPS-maalilla ollut suuria vaikeuksia tamperlaisten maalintekoyritysten torjumisessa.

TPS:n kolmas maali syntyi tunnin kohdalla. Kaksi maalia viimeistellyt ja ottelun parhaaksi TPS-pelaajaksi arvostettu Linnala syötti toiselle puoliajalle kentälleen tulleen Viivi Ollonqvistille, joka laukoi pallon tarkasti etukulmasta sisään. Toisella puoliajalla TPS antoi runsaasti peliaikaa myös vähemmän peliaikaa saanneille pelaajille ja sai aikaan paikkoja lisätä johtoaan, mutta yhteensä lopulta vain yksi yhdeksästä laukauksesta löysi tiensä verkon perukoille.

– Peli oli kauttaaltaan hallinnassamme, mutta ei täysin kontrollissamme. Emme präsänneet, emmekä pelanneet pallollisena täysin joukkueena. Ottelu ei missään nimessä voitosta huolimatta ollut niin hyvä kuin kolme aiempaa peliämme, TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen tuumasi.

Jo ennen ottelua oli tiedossa, että suotuisilla tuloksilla TPS voisi varmistaa jo tässä vaiheessa sarjakautta liiganousunsa. Päätösvihellyksen kaikuessa ilmoille TPS päästi riemunkiljahduksia ilmaan 3–0-voiton kunniaksi, mutta joutui vielä odottamaan muutaman tunnin PKKU–JyPK-ottelun lopputulosta. Ottelu päättyi JyPK:n voittoon 3–1, mikä tiesi Tepsin ja PKKU:n piste-eron nousua kahdeksaan pisteeseeen. Näin ollen kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä TPS varmisti nousunsa ensi kaudeksi Kansalliseen Liigaan.

Lisää uutisia