Naisten menestyksekäs härkäviikko huipentuu lauantaina Tikkurilassa

TPS pelasi touko- ja kesäkuussa henkisesti vaikean jakson Naisten liigassa ja hävisi silloin kuusi ottelua peräkkäin, useimmiten ihan hyvälläkin pelillä. Joukkue on osoittanut kuitenkin erittäin vahvaa luonnetta nousemalla sen jälkeen kahteen peräkkäiseen voittoon. Voittojen arvoa nostaa vielä se, että molemmat joukkueet löytyvät sarjataulukosta TPS:n yläpuolelta.

– Tosi huikea juttu koko joukkueen kannalta, että ollaan nyt pystytty kääntämään pelit voitoiksi. Totta kai se luo lisäuskoa koko joukkueeseen, että saatiin se tappioputki poikki. Kyllä me ollaan uskottu koko ajan, että kova työnteko vielä palkitaan, TPS:n tehokkain pelaaja, Tiia Savolainen, vakuuttaa.

TPS pelaa nyt Naisten liigassa harvinaiset kolme liigaottelua yhden viikon sisään. TPS:n härkäviikko alkoi siis upeasti, kun sarjavitonen JyPK kaatui Urheilupuiston yläkentällä viime lauantaina lukemin 3-2. TPS:n ykköspyssynä hääri Tiia Savolainen, joka latasi kaksi komeaa maalia. Hän nousi samalla Naisten liigan maalipörssissä kolmannelle tilalle kahdeksalla osumallaan. Hyökkääjä Milla Rantamäki onnistui maalinteossa puolestaan ensimmäistä kertaa koko TPS-urallaan liigatasolla.

– Oltiin todella vahvoja siinä pelissä, eikä JyPK:llä ollut oikeastaan muita paikkoja kuin ne maalit. Päästiin itse myös hyvin paikoille ja se palkittiin. Puolustuksellemme erityiskiitos vielä siitä, että Gentjana Rochi pysyi pihdeissä. Hän ei päässyt meitä vastaan paikoille ollenkaan, Savolainen muistuttaa.

Seuraava etappi oli Espoon Tapiola viime keskiviikkona, josta oli tulijaisina täydet kolme pistettä hallitsevalta Suomen mestarijoukkue FC Hongalta. TPS:n maalit viimeistelivät Jenni Rannus ja Wilma Spets. Rannukselle maali oli koko liigauran ensimmäinen.

– Todella mahtava juttu, että saatiin edellisissä peleissä uusia onnistujia maaliteossa. Meillä on ollut boksissa ongelmia, mutta Honkaa vastaan tehtiin hyvällä prosentilla maalit. Kolmen puolustajan linja myös toimi erinomaisesti. Me ihmettelimme vähän sitä, kun Honka alkoi toisen maalimme jälkeen heittämään vaan pitkää palloa. Honka ei saanut oikein missään vaiheessa kunnon loppukiriä aikaiseksi ja me taas pystyimme jäädyttämään sopivasti peliämme lopussa, Savolainen vielä kertaili keskiviikkoillan tapahtumia.

TPS:n poikkeuksellisen tiukka ottelurupeama päättyy ensi lauantaina Tikkurilan Palloseuran vieraana Vantaalla. Entisen TPS-hyökkääjä Petteri Kaijasillan valmentama TiPS on juuttunut Naisten liigan viimeiseksi ja ainoat pisteet ovat tulleet kolmesta tasapelistä. Yksi näistä pisteistä tuli juuri Turusta, kun TPS:n ja TiPS:n kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Urheilupuiston yläkentällä 1-1-tasapeliin. Tiia Savolainen puski silloin TPS:n 1-1-tasoituksen.

– Meillä on ollut tässä peliruuhkassa hyviä palauttavia treenejä ja uskon, että kyllä me jaksetaan taas lauantaina Tikkurilassa. TiPS:llä on todella nuori joukkue, joka voi parhaimmillaan yllättää kenet tahansa. Joukkue on kuitenkin ailahdellut aika paljon, mikä on tyypillistä nuorelle joukkueelle, Savolainen tietää.

TPS:n tähtäin on runkosarjan lopun osalta luonnollisesti ylemmän jatkosarjan paikan varmistaminen, mutta viime kierrosten voittojen sivutuotteena on tullut myös tukeva ote sarjapaikan varmistamiseksi kaudelle 2019.

– Meidän runkosarjan tavoitteemme on saavuttaa paikka Naisten liigan ylemmässä jatkosarjassa, jota kohti edetään aina yksi ottelu kerrallaan. Meidän seuraava selkeä tavoitteemme on voittaa TiPS lauantaina Tikkurilassa ja saada taas näin kolme pistettä lisää. Sen jälkeen otetaan tavoitteeksi taas seuraava peli ja harjoitellaan riittävän kovaa siinä välissä, Savolainen vielä paaluttaa.

TiPS-TPS alkaa Tikkurilan luonnonnurmikentällä lauantaina 14.7. klo 16.00.

Lisää uutisia