Naiset päättivät runkosarjan murskavoitolla

31.08.2013 23:32

Tepsin naisten liigajoukkue päätti kauden 2013 runkosarjan komealla 4-0-voitolla GBK:sta. Samalla tänään varmistui, että TPS:n sijoitus runkosarjassa oli seitsemäs. TPS:n kausi jatkuu alemmassa loppusarjassa, joka jatkuu seuraavista asemista: TPS 19, ONS 19, GBK 10 ja NiceFutis 9. Kaikki alemman loppusarjan joukkueet kohtaavat toisensa vielä kaksi kertaa. TPS:n maaliero oli runkosarjan päätteeksi 22-24.

TPS:n ja GBK:n kohtaaminen starttasi tänään Urheilupuiston yläkentällä vieraiden tahdissa. Lähimmäksi maalia pääsi Theresa Gomina, joka tykitti pallon ylärimaan. Hiljalleen myös TPS lämpeni ja pallo alkoi löytää tiensä myös raitapaidalta toiselle.

Ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolla TPS otti lopullisesti ohjat käsiinsä. 44. minuutin kohdalla Terhi Ristolainen ajoi kohti GBK:n maalia ja sijoitti pallon maltilla alanurkkaan.

Vain minuutti tästä ja Tiia Tikkanen taisteli GBK-puolustuksen keskellä ja hänet kiskaistiin nurin pilkun arvoisesti. Pallon taakse astui Sini Laaksonen, jonka tulinen veto upposi maalin oikeaan alanurkkaan. GBK-veskarilla Anna Vaivodea ei ollut mitään jakoa torjua Laaksosen pommia.

TPS ratkaisi pelin eduskseen lopullisesti tunnin kohdalla, kun Tikkasen sisarten yhteistyö toimi. Tiia ahdisteli Vaivodea ja pallo ajautui Sarille, joka pääsi pussitaamaan tyhjiin.

TPS lopulliset 4-0-voittolukemat sinetöi Janniina Haapaniemi läpiajonsa päätteeksi 76. minuutin kohdalla.

- Kun vaikean alun jälkeen päästiin vauhtiin, niin kyllähän tyttöjen esitys oli kypsä. Tästä tuli varmasti lisälatausta myös loppukauden otteluihin. Kaiken kaikkiaan runkosarja meni erittäin hienosti tältä nuorelta joukkueelta, päävalmentaja Jouni Alén kiitteli.

Ennen ottelua muistettiin alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaussankareita, Julia Tunturia ja Sini Laaksosta. EM-pronssimitalistit luovuttivat vastavuoroisesti seuralle Tunturin aidon pelipaidan EM-kisoista. Myös Terhi Ristolaista muistettiin hänen sadannesta liigaottelustaan.

- Olen aina sanonut, että jokainen maajoukkuepelaaja on kunnia-asia seuralle. Julian ja Sinin pelaama hieno lopputurnaus ja sen kruunannut EM-pronssi innostavat toivottavasti taas uusia tyttöjä jalkapalloharrastuksen pariin, Alén toivoo.