Milsom odottaa kovaa kamppailua torstaiksi

TPS:n tämän kauden Fulham-laina Robert Milsom ei odota helppoa ottelua torstaiksi. TPS lähtee otteluun kuitenkin hyvistä lähtökohdista, sillä alla on vierasvoitto Cercle Bruggesta.

– Tiukka peli siitä tulee. Vieraissakin se oli tiukkaa. Heillä on tappio alla ja he tulevat varmasti tappelaan lujaa voitosta. Toivottavasti pelaamme yhtä hyvin kotona kuin pelasimme Belgiassa ja saamme hyvän tuloksen, ennakoi TPS-peluri.

TPS:n täytyy siis välttää tappio jatkaakseen kolmannelle karsintakierrokselle UEFA Eurooppa-liigassa. Milsomin mukaan TPS:n joukkue tietää mitä pitää tehdä, jotta päästään seuraavalle kierrokselle.

– Jokaisen pelipaikan pelaaja tietää mitä pitää tehdä kentällä. Tietysti toivoisimme tekevämme aikaisin maalin, mutta pelaamme omaa peliä teemme sitten alussa maalin tai emme. Tärkeää on myös se, että emme päästä maalia.

Milsomin oma pelipaikka on muuttunut viime peleissä vasemmaksi pakiksi. Kauden muissa peleissä Rob on pelannut keskikentällä, mutta nyt britti ei ole moksiskaan pelipaikan muuttumisesta.

– Ei sillä ole minulle juurikaan väliä. Viime peleissä minut on laitettu vasemmaksi pakiksi ja olen ihan nauttinut siitä. Pelaan mielelläni molemmilla pelipaikoilla, keskikentällä tai vasempana pakkina, päättää Milsom.

Lisää uutisia