Mikko Hyyrysen nerokkuus TPS:n voiton avain Oulussa

TPS ja AC Oulu tahkosivat viime kaudella Jalkapallon Ykkösessä kolme äärimmäisen tasaista peliä. Oulussa pelattiin 0-0 ja 1-1 ja Turussa TPS voitti 1-0.

Sama tahti jatkui tänään. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta TPS saalisti lopulta 0-1-voiton. Ei AC Oulunkaan kausi ole ihan nappiin alkanut, mutta TPS-leirille voitolla oli äärimmäisen suuri merkitys.

– Ouluun tulo on pitkä reissu ja paljon on taas aikaa mennyt. Itse pelaaminen oli minusta kompaktia, ja lopputulos tietysti täydellinen, kolme pistettä Turkuun. AC Oulu pelasi varmaan vähän parempaa palloa kotikentällään sinänsä, mutta me oltiin vähintään tasoissa, kun huomioidaan kaikki tapahtumat kentällä, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen puntaroi ottelun jälkeen.

TPS pisti Oululle hanttiin tämän kotikentällä ihan tyylillä. TPS hallitsi ensimmäisen puoliajan tapahtumia, mutta toisaalta AC Oululla ehkä pari nasevampaa paikkaa.

Ottelun toinen puoliaika jatkui täsmälleen samoissa merkeissä. TPS jauhoi ja Oulu yritti iskeä vastaan.

Ottelun kulminaatiopiste oli omalla tavallaan TPS:n Rasmus Holman ulosajo ottelun 82. minuutilla. TPS ei alistunut vaan hyökkäsi entistä aggressiivisemmin päälle. Ottelun voittomaali syntyi tästä tämän asenteen pohjalta.

Ottelun ratkaisu tapahtui erotuomarin antamalla lisäajalla.

Niklas Blomqvist antoi kulmapotkun, Mikko Hyyrynen juoksi vartiomattomana vastaan ja puski pallon taaksepäin suoraan AC Oulun verkkoon. Hyyrynen ei itse nähnyt, minne suuntaan pallo painui. Hyyrysen maali oli jälleen kerran huikea osoitus hänen pelisilmästä ja tilannetajusta. Tällä Hyyrysen puskumaalilla TPS kauhoi Oulusta mukaansa ne elintärkeät kolme pistettä.

AC Oulu -ottelu oli TPS:lle kauden toinen peräkkäinen voitokas ottelu. Taistelu jatkuu keskiviikkona 8.6. Paavo Nurmen Stadionilla ja vastaan asettuu silloin JJK Jyväskylästä. HUOM! Ottelu alkaa vastaa klo 19.30. Tervetuloa!

Lisää uutisia