Maanantain ottelussa julkkistulosvedossa Jonatan Johansson

Veikkauksen julkkistulosveto jatkuu myös kaudella 2012. TPS:n jokaisessa Veikkausliigan kotiottelussa on ns. julkkistulosvetäjä, joka on veikannut ottelun lopputulosta. Julkkistulosvedon panos on 20 euroa ja mahdolliset veikkausvoittovarat TPS lahjoittaa Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäosastolle 015, jonka kummeihin TPS:n edustusjoukkue on kuulunut jo lähes 20 vuoden ajan. Maanantain kärkikamppailussa IFK Mariehamnia vastaan julkkistulosvetäjänä on TPS-legenda Jonatan Johansson.

Pelaajauransa TPS-paidassa kauden 2010 jälkeen lopettanut Johansson on ollut kesän ajan mukana TPS Akatemian valmennusryhmässä sekä toiminut TPS:n BSM-joukkueen päävalmentajana. Johansson palaa kuitenkin takaisin Skotlantiin ensi viikolla. Hänethän nimettiin talvella skotlantilaisen Greenock Mortonin juniorivalmentajaksi. Maanantain ottelussa Tintti on kuitenkin vielä paikalla seuraamassa TPS:n otteita.

– Veikkaan, että TPS voittaa 3-1. TPS:lla on ollut hyvä putki, viime JJK-peliä lukuun ottamatta. Kuulin, että peli oli ollut Jyväskylässä hieman löysää ja olen varma, että Rapa ja joukkue ovat käyneet asian läpi ja TPS astelee kentälle terävänä maanantaina. Maalintekijöiksi voisin veikata vaikka Juho Lähdettä, Mikko Hyyrystä ja Toni Kolehmaista, Tintti pohtii.

Miten Johanssonin veikkauksen käy? Tule paikan päälle jännittämään TPS-IFK Mariehamn -otteluun Veritas Stadionille huomenna maanantaina 6.8. klo 18.30!

https://www.veikkaus.fi/fi/tulosveto

Lisää uutisia