Maalivahti Jukka Lehtovaaran olkapää tähystettiin

Maalivahti Jukka Lehtovaaraa vaivannut olkapää tähystettiin Turun Mehiläisessä keskiviikkona. Kipeä olkapää on ollut Lehtovaaran murheena jo pitkään ja nyt se päätettiin pitkän harkinnan jälkeen lopulta operoida.

– Olkapää tähystettiin ja maanantaina voin aloittaa jo kevyen jumpan. Olkapäästä poistettiin vähän luuta ja sieltä putsattiin myös jänteitä. Ei se mikään iso operaatio ollut, mutta pelkkä kuntoutus ei olisi kuitenkaan riittänyt, Lehtovaara jutteli.

TPS-maalivahdin toipuminen Veikkausliigakauden avaukseen on siinä ja siinä, mutta raitapaitojen leirissä elää edelleen toivo.

– Antaa Jukan toipua nyt ja kuntouttaa itseään rauhassa, aika näyttää, ehtiikö hän mukaan jopa liiga-avaukseen. Jukka pelasi kipeän olkapäänsä kanssa viime vuonna loistokauden. Totta kai mieleen tulee ajatus, että miten mies sitten torjuu, kun hän on täysin terveenä, päävalmentajaMarko Rajamäki pohdiskelee.

Viikon päästä 22 vuotta täyttävä Lehtovaara on ehtinyt pelata TPS:ssä jo 74 Veikkausliigaottelua ja voittaa seuransa paidassa kaksi SM-pronssia. Lehtovaara on edustanut Suomea myös nuorten ikäkausimaajoukkueissa käytännössä kaikissa eri ikäluokissa.

Lisää uutisia