Lipunmyynti hyvässä vauhdissa kauden ensimmäiseen Turun derbyyn

Lipunmyynti sunnuntaina 12.8. pelattavaan kauden ensimmäiseen Turun paikallisotteluun TPS-FC Inter on hyvässä vauhdissa. Ottelussa on auki pääkatsomon, Olympiakatsomon ja seisomakatsomon lisäksi myös päätykatsomo. Tällä hetkellä lippuja on myyty lähes 4000, mutta paikkoja on kuitenkin vielä hyvin jäljellä kaikista kolmesta katsomosta. Lippu otteluun kannattaa kuitenkin hankkia hyvissä ajoin ennakkoon.

Lippujen ennakkomyynti TPS-FC Inter -ottelussa:

a) Liput TPS:n otteluihin saa kaikkein näppärimmin ja edullisimmin ennakkoon TPS:n nettilipunmyynnistä, tästä linkistä. Nettilipunmyynnin kautta ostetut liput voi tulostaa valmiiksi itse kotona tai noutaa stadionilta ottelupäivänä.

b) Lisäksi Sokos Wiklundin infossa on myynnissä rajoitettu erä lippuja Olympiakatsomon N-lohkoon. Muita katsomolohkoja Sokoksella ei ole myynnissä. Liput saa Sokokselta nettilipunmyynnin ennakkohinnoin. Oston yhteydessä tulee esittää S-etukortti. Liput ovat myynnissä Sokoksella lauantaihin 11.8. asti.

c) Lisäksi ottelupäivänä sunnuntaina 12.8. stadionin päälipunmyynti aukeaa jo klo 12.00.

TPS:n kannattajakatsomo sijaitsee paikallisottelussa päätykatsomon P-lohkon ulommassa reunassa.  Muu osa päätykatsomosta toimii paikallisottelussa normaalina katsomona, kuten myös Olympiakatsomon O-lohko, josta TPS-kannattajat ovat siis siirtyneet paikallisottelun ajaksi P-lohkon ulompaan reunaan. Inter-kannattajat sijoittuvat Olympiakatsomon J-lohkon ulompaan reunaan.

Kannattaa myös tulla sunnuntaina stadionille hyvissä ajoin paikalle, sisäänkäynnin ruuhkien välttämiseksi.

Lisää uutisia