Liigacupin alustava otteluohjelma julkistettu

Jalkapalloilun Liigacupin kauden 2012 alkulohkovaiheen alustava otteluohjelma on julkistettu. Ohjelmaan tehdään vielä tarkennuksia lähempänä kilpailun alkua tammikuussa. TPS:n kotiotteluiden alkamisajat sekä pelipaikka varmistuvat myöhemmin.

Liigacup uudistui muodoltaan hiukan kaudelle 2012 ja alkulohkovaiheessa pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa siten, että kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa. Tämä tarkoittaa, että Turussa päästään nauttimaan muun muassa kahdesta paikallisottelusta. Liigacupin alkulohkovaihe pelataan ajalla 13.1. – 17.3.2012. TPS:n ensimmäinen kotiottelu on perjantaina 10. helmikuuta Hakaa vastaan.

Puolivälieriin jatkavat lohkojen kaksi parasta joukkuetta, sekä kolmesta 3. sijoittuneesta kaksi parasta. Lohkojen viimeisiksi sijoittuneet sekä huonoin 3. sijoittunut jatkavat kevään otteluitaan Suomen Cupissa muita aiemmassa vaiheessa. Pudotuspelivaiheen pelipäivät ilmoitetaan myöhemmin.

TPS:n alustava Liigacup-otteluohjelma:
(kotiotteluiden alkamisajat ja pelipaikat varmistuvat myöhemmin)

FC Inter-TPS pe 27.1. klo 16.00 / Javenture-Areena
IFK Mariehamn-TPS pe 3.2. klo 19.00 / Eckeröhallen
TPS-Haka pe 10.2.
TPS-FC Inter pe 2.3.
TPS-IFK Mariehamn la 10.3.
Haka-TPS ke 14.3.

Lisää uutisia