Kolehmainen keskittyy jo tulevaan kauteen TPS:ssa

Jo pidemmän aikaa siirtohuhujen alla ollut Toni Kolehmainen jatkaa toistaiseksi TPS:ssa. TPS kävi neuvotteluja hallitsevan mestarin HJK:n kanssa Suomen parhaimpiin keskikenttäpelaajiin lukeutuvan Kolehmaisen siirrosta, mutta neuvottelut ovat nyt päättyneet.

– Seurat kävivät keskusteluja oikein hyvässä hengessä. Pelaaja on kuitenkin siirroissa meillä aina pääosassa, ja itse kävinkin hyvin avoimia keskusteluja Kolehmaisen kanssa. Lopputulos oli se, että Kole jatkaa meillä, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande valottaa.

– Halusin jäädä TPS:aan. Meillä on ensi kaudelle kilpailukykyinen joukkue ja kaikki mahdollisuudet pärjätä. Jos kausi menee ihan nappiin uskon, että voimme haastaa HJK:kin mestaruudesta. Tavoitteena on myös päästä pitkälle Suomen Cupissa – se kuitenkin on se nopein tie Eurooppaan, Kolehmainen puolestaan kertoo.

Kaudeksi 2010 TPS:aan Hollannista siirtynyt Kolehmainen nousi heti joukkueen kantavaksi voimaksi. Kaksi upeaa kautta raitapaidassa pelanneen Kolehmaisen TPS-ura jatkuu näin tulevallakin kaudella.

– Henkilökohtaiset tavoitteeni ensi kaudelle on pelata paremmin kuin viime kaudella, jonka jälkeen toivottavasti olisi mahdollisuudet päästä ulkomaille.

Oululaislähtöinen Kolehmainen on pelannut itsensä nopeasti turkulaisten sydämiin. Myös Kole itse on kotiutunut hyvin Suomen Turkuun.

– TPS ja Turku ovat tulleet tärkeiksi minulle ja olen viihtynyt hyvin täällä. Päätökseeni vaikuttivat siis sekä pelilliset että pelin ulkopuoliset asiat. Jäin oikein mielelläni Turkuun.

Kolehmainen nähdään seuraavan kerran tositoimissa TPS-paidassa perjantaisessa Liigacupin ottelussa Maarianhaminassa.

Lisää uutisia