Kansallisen Liigan vaikea alku jatkuu – Helsingistä 3-1 tappio

Turun Palloseuran Kansallisen Liigan ottelu Helsingissä ei saanut vierailijoiden kannalta onnellista päätöstä, vaan kotijoukkue HJK nappasi ensimmäisen puoliajan maaleilla 3-1 kotivoiton.

Ottelun alku oli Palloseuran kannalta epäonninen, sillä heti ottelun toisella minuutilla avauspaikan lunastanut Gabriela Pelogi karkasi HJK:n puolustukselta, mutta törmäsi vastaan tulleeseen Anna Koivuseen. Pelogi jäi osuman jälkeen kentän pintaan ja lyhyiden huoltotoimenpiteiden jälkeen piti hänet ottaa pois kentältä. Pelogin tilalle tuli uuteen haasteeseen heitetty Patricia Träsk. Joukkue ei saanut heti peliään avauksen tavoin, vaan muutoksiin piti totutella hetken aikaa. Päivän vastustajan kanssa tähän ei kuitenkaan olisi ollut varaa.

TPS puolusti vahvasti ja hyökkäsi omista paikoistaan, mutta 19. minuutin kohdalla HJK sai vaarallisen paikan, kun Emmaliina Tulkki pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta pallo leijui maalin yli. Vain muutama minuutti myöhemmin HJK sai toisen kulmapotkunsa. TPS puolustus oli ensimmäisenä pallossa ja lähti purkamaan tilannetta maalialueen ulkopuolelle, mutta jäi Katariina Kosolaan, joka pääsi iskemään pallon vasempaan yläkulmaan.

TPS ei kuitenkaan lamaantunut maalista, vaan lähti rakentelemaan omaa peliään puolustaen samalla tarkkaan. Vierailijoiden hyvä vääntäminen palkittiin 32. minuutilla, kun Saija Östlundin kaukolaukaus leijaili vastustamattomasti yli maalilla pelanneen Anna Koivusen. Östlundin maali oli samalla joukkueen ensimmäinen kaudella 2020.

TPS jatkoi omaa peliään, mutta 37. minuutin kohdalla HJK siirtyi jälleen johtoon. Välimaa syötti pallon Spetsille, mutta tämän takaa tuli esiin Essi Sainio, joka tuuppasi Spetsin kumoon ja upotti pallon vierailijoiden maaliin. Seuraavaa maalia piti odottaa vain muutama minuutti. 39. minuutilla HJK sai kulmapotkun, joka pelattiin lyhyenä ja jatkotilanteesta Nea Lehtola upotti pallon TPS maaliin jo kolmatta kertaa. Palloseuran puolustus protestoi tilannetta voimakkaasti, sillä Lehtola iski maaliin aivan paitsion rajamailta. Protestoinnista huolimatta tuomaristo pysyi päätöksessään ja ottelua jatkettiin kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalla.

Tauon aikana Palloseuralle tuli lisää murheita, sillä ottelun alussa kentälle vaihdettu Patricia Träsk oli sairastelun takia pakko ottaa vaihtoon. Kopista tuli myös hyviä uutisia, sillä Frida Lähteenmäki pääsi pitkän toipumisen jälkeen kentälle.

– Lopputulos tietysti harmittaa, mutta henkilökohtaisella tasolla fiilis on todella hyvä. Monta kuukautta odottanut, että pääsisin kentälle ja nyt se aika viimeinkin tuli. Olen todella innoissani siitä, että pääsin taas pelaamaan! Nyt vain täytyy jatkaa omaa hyvää tekemistä, jotta olisin mahdollisimman pian sellaisessa kunnossa, että voin pelata koko ottelun ja auttaa Tepsin voittoon, Lähteenmäki totesi ottelun jälkeen.

Palloseuralle tarjottiin kavennusosumaa heti toisen puoliajan alkuun, kun Annika Huhta kaatoi Laura Katteluksen ja TPS sai vapaapotkun. Pallon taakse asteli jo kertaalleen osunut Saija Östlund. Veto lähti hyvin ja tippui sopivasti boksissa, mutta pallo leijaili niukasti hyökkääjien jalkojen ohi ja ottelua jatkettiin maalipotkulla. Seuraava paikka kavennukseen tuli 48. minuutin kohdalla, kun Nelly Lehtilä laukoi kohti takakulmaa, mutta pallo painui tolppaa hipoen maalin ohi. Ottelun seuraavat paikat tulivat HJK:lle, mutta Välimaa oli maalillaan tarkkana ja nappasi jälleen tärkeitä torjuntoja.

Tunnin pelin jälkeen tuli taas Palloseuran paikka maalin tekemiseen. Östlund katkaisi HJK:n avauksen ja runnoi itsensä väkisin vetopaikalle, mutta pallo leijaili niukasti maalin yli. TPS haki tasoitusta ottelun loppuun asti puolustaen kuitenkin tarkkaan, mutta lisäosumia ei enää nähty, vaan HJK nappasi pisteet 3-1 kotivoitolla.

 Palloseuran maalin iskenyt Saija Östlund ei omasta onnistumisestaan huolimatta voinut olla iloinen ottelusta.

– Päällimmäisenä tunteena on pettymys. Ei siinä oikein muuta voi sanoa. Pelin aikana maali toki piristi tunnelmaa. Sain pallon jalkaan ja päätin, että vedän ja yläkulmaanhan se upposi. Se ei valitettavasti tänään riittänyt. Jatkossa täytyy olla terävämpi ja saada treenien hyvä fiilis kentälle asti. Näytään, mitä osataan, niin kyllä sitä tulosta sieltä tulee. Nyt on saatu se ensimmäinen maali, joten seuraavaksi sitten ne ensimmäiset pisteet, Östlund toteaa.

 Päävalmentaja Sami Haltia oli ottelun jälkeen jälleen mietteliäänä.

– Joku voisi sanoa, että ottelusta jäi jossiteltavaa, mutta parempi joukkue vei tänään pisteet. Saatiin tänään viimeinkin avausmaali, mutta maalipaikkoihin nähden se oli vain ajan kysymys. Maali oli tyylikäs ja hyvin samanlainen kuin alkuvuoden harjoitusottelussa tehty maali. 

– Päivän ottelun lähtö ei ollut helpoin mahdollinen, vaan Pelogin loukkaantuminen sotki kuvioita paljon. Patricia pelasi todella hyvin, mutta silti kasaamisessa meni oma aikansa. Pelogi oli viikon harjoituksissa hyvä ja odotukset olivat kovalla. Oli tiedossa, että Pelogi tulee tänään HJK:n puolustuksen läpi, mutta valitettavasti se jäi vain yhteen kertaan.

Vaikka Palloseuran otteet ovat jo menneet parempaan suuntaan, on peleissä vielä parannettavaa.

– Kokonaisuudessaan pelattiin niin sanotusti turvallinen peli, mutta tehtiin ratkaisevissa paikoissa vääriä ratkaisuja. Kun joutuu puolustamaan näinkin paljon, alkaa hyökkääminen väkisinkin kärsiä siitä. Nyt täytyy vain pohtia, miten saadaan treenien hyvä ilme kentälle. Saatiin Frida takaisin kentälle ja sitä kautta lisää vaihtoehtoja tulevia pelejä varten, Haltia summaa.

Ottelun kooste on nähtävissä Ruudusta osoitteesta https://www.ruutu.fi/video/3645558

Lisää uutisia