Kaksossiskot Aleksandra ja Adeliina Laine TPS:n junioreista mukaan edustusjoukkueeseen

Viikon päästä alkavaan Kansallisen Liigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura on tehnyt edustusjoukkuesopimukset omien akatemiapelaajiensa Aleksandra ja Adeliina Laineen kanssa. Keskuspuolustajana pelaava Adeliina ja laitahyökkääjän pelipaikalla viihtyvä Aleksandra debytoivat Tepsin edustusjoukkueessa kevättalven aikana Kansallisessa Cupissa. Ensimmäinen edustusjoukkuesopimus on iso virstanpylväs 16-vuotiaille kaksosille.

– Onhan tämä iso steppi nuorelle pelaajalle. Tuntui hyvältä päästä haastamaan itseään talvella Kansallisessa Cupissa. Ensimmäisistä aikuisten peleistä jäi tosi hyvä fiilis, ja odotan jo innolla ensimmäisiä peliminuutteja Kansallisessa Liigassa, sanoo Adeliina.

– En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että olen nyt pelaamassa aikuisten pelejä. Henkilökohtaisesti tämä merkitsee tosi paljon, ja näen, että TPS:n edustusjoukkue tarjoaa minulle tosi hyvän ympäristön kehittää itseäni pelaajana, tuumaa Aleksandra.

Laineen kaksosten peliurat ovat tähän mennessä kulkeneet käsi kädessä. He aloittivat pelaamisen paikallisessa kyläjoukkueessa kotikonnuillaan Liedossa, josta tie on käynyt Liedon Pallon ja Turun Nappulaliigan kautta Turun Palloseuraan.

– On iso juttu, että koko ajan on sisko tukena. Aina on ystävä mukana, jonka kanssa voi kohdata erilaiset urheilijan elämässä eteen tulevat haasteet. Kaikki vuodet on yhdessä pelattu ja kilpailtu siitä, kumpi on parempi. Varmasti se on vienyt meitä molempia eteenpäin, näkee Adeliina.

– Olemme puskeneet toisiamme eteenpäin, ja se on se syy, miksi olemme nyt tässä. Vaadimme toisiltamme paljon, mutta myös autamme ja ymmärrämme toinen toisiamme, jos joskus on vaikeampi hetki, jatkaa Aleksandra.

Eri pelinumeron ja pelipaikan lisäksi identtisiä kaksosia erottaa yksi asia: Adeliina on vasenjalkainen ja Aleksandra oikeajalkainen.

TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen tervehtii ilolla sitä, että seuran omista junioreista nousee nuoria tulevaisuuden pelaajia edustusjoukkueeseen.

– ”Ade” ja ”Ale” ovat talven aikana harjoituksissa ja peleissä osoittaneet olevansa valmiita hyppäämään mukaan edustusjoukkueympäristöön. Olen erittäin tyytyväinen heidän työmoraaliinsa. He panostavat urheilijan elämään täysillä ja antavat kaikkensa kentällä, aina joka tilanteessa.

– Pelillisesti heitä yhdistää periksiantamaton asenne ja yksilötaito, joka näkyy yksi vastaan yksi -tilanteissa. Adeliina on nuori toppari, joka on hyvä pallon kanssa ja osaa avata peliä. Aleksandra taas on laitahyökkääjä, jonka vahvuuksia ovat nopeus ja ketteryys, luonnehtii Salonen.

Valokuva median käyttöön


TPS:n joukkue kaudella 2023

Maalivahdit: Ada Liljeström, Inkeri Niemi ja Venla Roine.

Puolustajat: Saga Hakonen, Silja Jaatinen, Netta Laasio, Adeliina Laine, Selja Leiwo, Sanna Porali, Meri-Tuulia Reponen ja Emma Santamäki.

Keskikenttä: Netta Hanhimäki, Eveliina Heinonen, Saana Kallio, Viivi Spets ja Saija Östlund.

Hyökkäys: Taru Kalliovaara, Jenna Koivisto, Aleksandra Laine, Nelly Lehtilä, Heidi Leppämäki, Laura Linnala, Viivi Ollonqvist ja Jenni Rannus.

Lisää uutisia