Jyri Nieminen siirtyy Viron Jalkapalloliiton palvelukseen

TPS:n maalivahtivalmentaja ja monitoimimies Jyri Nieminen siirtyy Viron Jalkapalloliiton palvelukseen kaksivuotisella sopimuksella. 26-vuotiaan Niemisen vastuualueelle kuuluu tästä eteenpäin Viron nuorten maajoukkueiden maalivahtivalmennus. Tamperelaislähtöinen Nieminen ehti olla TPS:n palveluksessa reilun vuoden.

Hän toimi kauden 2013 aikana TPS:n edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana, sekä välillä myös joukkueenjohtajana ja pelaajana. Nieminen vastasi myös ÅIFK:n maalivahtivalmennuksesta ja hän myös pelasi ÅIFK:n riveissä. Niemisellä on UEFA:n B-valmentajalisenssi.

– Sain taas uuden mielenkiintoisen haasteen ja otan sen erittäin mielelläni vastaan. Lähtööni ei liity esimerkiksi mitään taloudellisia syitä ja sain Tepsissä erittäin paljon vastuuta ja uutta oppia, Nieminen kiittelee.

Nieminen on ehtinyt olla uransa aikana eri rooleissa myös muun muassa FC Jazzissa, Ilveksessä, PP-70:ssä, NiceFutiksessa, FC Hongassa sekä SJK:ssa.

TPS kiittää Niemistä palveluksistaan ja toivottaa hänelle onnea uusiin kansainvälisiin haasteisiin.

Lisää uutisia