JyPK-ennakko: ”Painopisteemme on aktiivisuudessa ja uskaltamisessa”

TPS kohtaa Naisten liigan kolmannella kierroksella jyväskyläläisen JyPK:n Palokan liikuntapuiston keinonurmikentällä lauantaina 14.4. klo 15.00 alkaen. TPS:n valmennusvastuun jakaa kolmikko Timo Saari Juha ReiniJoonas Laurikainen. Jyväskylän vastuuvalmentajana lähtee Timo Saari.

Laura Kattelus pelasi viime kaudella Jyväskylässä ja hänen kanssaan varmasti keskustelen. JyPK ei ole kovin tuttu joukkue lähtökohtaisesti, mutta ottelutallenteita on toki tutkittu. Sieltä löytyy tiettyjä selkeitä vahvuuksia, joihin me yritämme iskeä, Saari painottaa.

TPS aloitti kautensa 1-1-vierastasapelillä Tampereen Ilvestä vastaan. TPS:n ensimmäinen vieras oli PK-35, joka vei kolme pistettä Vantaalle mukanaan 0-2-voittolukemin. TPS menetti heti näin kauden alussa laitapelaaja Katja Hakalan loppukaudeksi ikävän polvivamman vuoksi.

– Muuten joukkueen terveystilanne on ihan hyvä, eli ihan luottavaisin mielin me lähdemme Jyväskylään. Painopisteemme on aktiivisuudessa ja uskaltamisessa. Olemme luoneet maalintekotilanteita, mutta viimestelyä pitää hioa, että saataisiin niitä palkintoja tekemisestä. Hyökkäämme varmasti aika laajalla rintamalla ja boksiin pitää päästä sisälle. Virheitä ei pidä pelata ja haluan kannustaa joukkuetta rohkeuteen. Viime viikko vedettiin fyysisesti aika kovaa ja tällä viikolla on ollut enemmän pelinomaista harjoittelua, Saari paaluttaa.

Viime kaudeksi Naisten liigaan noussutta JyPK:iä on povattu yleisesti kauden mahdolliseksi yllättäjäjoukkueeksi. Jyväskyläläiset aloittivat kautensa 1-2-vierasvoitolla oululaisen ONS:n vieraana. Kauden toisessa ottelussa irtosi 2-2-vierastasapeli Pallokissojen vieraana Kuopiossa. JyPK:n tahtipuikkoa on heiluttanut maalipörssin kärkeen ampaissut Gentjana Rochi, joka on iskenyt jo neljä maalia.

– Rochi on heidän selkeä ykköskohdepelaajansa. Hän tekee myös paljon töitä ja liikkuu laajalla säteellä. Millään muulla vastustajallamme ei ole ollut yhtä noin selkeää kohdepelaajaa. Totta kai me olemme huomioineet sen. JyPK on muutenkin laadukas joukkue, eikä muitkaan palaajia tietenkään voi unohtaa, Saari muistuttaa.

TPS harjoittelee vielä perjantai-iltapäivällä ja lähtee sitten lauantaiaamuna kohti Jyväskylää.

– Tänään haetaan vielä ottelufiilistä ja hiotaan erikoistilanteita. Ennen jokaista peliä pitää saada sellainen nälkä, että tulisipa jo peli pian. Aamulla sitten vaan bussiin ja matkalle, Saari vielä tiivistää.

Lisää uutisia