Juuso Wahlsten täyttää lauantaina 80 vuotta – TPS onnittelee!

Juhani ”Juuso” Wahlsten, TPS-legenda, entinen huippujääkiekkoilija ja kansainvälinen urheilu- ja liikuntakulttuuripromoottori, viettää 80-vuotispäiväänsä 13.1.2018. Wahlsten tunnetaan myös tyttöjen ja naisten jääpelin eli ringeten eurooppalaisena käynnistäjänä.

– Aloitin itsekin aikanani urheilun ensin jalkapallon ja sen rinnalla jääkiekon pelaamisella. Aikuisiällä jääkiekko nousi päälajiksi, ensin olin pelaajana ja myöhemmin valmentajana, Wahlsten muistelee.

Vuonna 2008 Juhani ”Juuso” Wahlsten perusti 70-vuotisjuhliensa yhteydessä omaa nimeään kantavan rahaston. Wahlstenin mukaan tavoitteena on, että nykynuorten kasvattamisessa hyödynnetään hänen koti- ja ulkomailla hankkimaansa kokemusta urheilijaksi kasvamisesta. Rahaston toiminnan tarkoituksena on vahvistaa urheilijoiden, heidän perheidensä, opettajiensa ja valmentajiensa lajirajat ylittävää yhteistyötä. Tämä on tärkeää, sillä ennen lapsen itsenäistymistä lapseen vaikuttavat perheet, koulut ja seurat. Juuson tarkoituksena on edistää myös yleistä verkottumista, ammattiin valmistumista, ammatillista kehittymistä, jatkokoulutusmahdollisuuksia sekä sopeutumista urheilu-uran jälkeiseen elämään.

Rahaston asioita hoitaa nimikkorahastolle nimetty erillinen hoitokunta, johon kuuluu viisi jäsentä. Rahaston vuosituotosta voidaan rahaston hoitokunnan päätöksellä jakaa enintään puolet edellä yksilöityyn tarkoitukseen. Nimikkorahasto on Suomen urheilijoiden koulutus- ja ammatinedistämissäätiön yhteydessä.

– Tämä itsenäinen asiantuntijarahasto näkee omana kansallisena ja kansainvälisenä erityistehtävänään ruohonjuuritason liikunnallisen elämätavan ja sen kautta syntyvän vuorovaikutuksen markkinoinnin, Wahlsten kertoo.

Wahlsten toivoo, että mahdolliset muistamiset hänen merkkipäivänsä johdosta tehtäisiin suoraan hänen nimikkorahastoonsa. Juuson rahaston pankkitilinumero on FI17 1590 3000 1801 98 (Nordea).

Lisätietoja:
Markus Juhola, puh. 050 596 0727
Suomen urheilijoiden koulutus- ja ammatinedistämissäätiön puheenjohtaja

Lisää uutisia