Juniorit: TPS:n Alan Ahmed valittiin Suomen U15-maajoukkueeseen

TPS:n hyökkääjä Alan Ahmed on valittu Suomen U15-maajoukkueeseen. Ahmed kuuluu TPS:n GANT-akatemian pelaajiin.

U15-pojat pelaa vuoden ensimmäiset maaottelunsa huhtikuun alussa. Minihuuhkajat osallistuu Unkarissa pelattavaan turnaukseen, jossa vastaan asettuu isäntämaan lisäksi Puola sekä Slovakia.

Minihuuhkajat avaa maajoukkuetapahtuman kotimaassa ja lentää ensimmäisten harjoitusten jälkeen Unkariin. Kaksi ensimmäistä ottelua pelataan perättäisinä päivinä, ja viimeistä kamppailua edeltää vain yksi lepopäivä, joten ohjelma on tutun tiivis.

– Mikäli kaikki pelaajat ovat kunnossa, kahdessa ensimmäisessä pelissä on erilainen avauskokoonpano. Viimeisen ottelun avauksen mietimme yhdessä valmennustiimin kanssa – kaikki tulevat saamaan peliaikaa ja hyvän näyttöpaikan, päävalmentaja Kai Nyyssönen kertoo Palloliiton kotisivuilla.

– Kaikki vastustajamaamme ovat valmistautuneet turnaukseen hyvin, ja saamme varmasti kolme kovaa peliä. Unkari on UEFA:n rankingin ykköskorissa, ja Slovakia sekä Puola kakkoskorissa hieman meidän edellämme. On tärkeää, että saamme peliämme eteenpäin, mutta tähtäämme toki myös turnausvoittoon, Nyyssönen sanoo.

Suomen ottelut:
Ti 4.4. klo 15.00 Suomi–Slovakia
Ke 5.4. klo 17.00 Suomi–Unkari
Pe 7.4. klo 12.00 Puola–Suomi

Lisää uutisia