Julius Perälä ja Kasperi Tuomi liittyivät TPS:n GANT-akatemiaan

TPS on saanut omaan GANT-akatemiaansa taas kaksi uutta lupaavaa pelaajaa, kun puolustaja Julius Perälä ja hyökkääjä Kasperi Tuomi liittyvät ryhmään mukaan. Perälä ja Tuomi esiintyivät viime viikolla ensimmäistä kertaa jo TPS:n edustusjoukkueen riveissä Suomen Cupin ottelussa TPV:tä vastaan.

– Julle on sekä maajoukkueessa että meidän edustuksen treeneissä näyttänyt, että siinä on kasvamassa meille varteenotettava offensiivinen vasen pakki kuinka pitkälle tahansa. GANT-akatemiasta on saatu pelaajia maailmalle ennenkin hyvällä prosentilla ja toivotaan, että Julle on seuraava, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen taustoittaa.

– Kasperi on nuori kaveri, jolla on konehuone kunnossa. Tapahtuu aina, kun Kassu on kentällä. Hänellä oli pari vuotta sitten vähän loukkaantumisten kanssa ongelmia. Nyt näyttää siltä, että poika lähtee tosissaan kehittelemään itselleen paikkaa TPS:n edustusjoukkueessa, Pikkarainen tietää.

TPS:n GANT-akatemian tehtävänä on varmistaa seuran lahjakkaimpien pelaajien kokonaisvaltainen kehittyminen parhaassa mahdollisessa valmennuksessa ja parhaissa mahdollisissa olosuhteissa, tulevaisuuden tavoitteena paikka TPS:n omassa edustusjoukkueessa sekä myöhemmin kansainvälisillä pelikentillä.

TPS:n GANT-akatemiaan aiemmin kuuluvista pelaajista keskikenttäpelaajat Abukar Mohamed ja Onni Valakari sekä maalivahti Lucas Bergström jatkavat kukin omaa pelaajauraansa tällä hetkellä ulkomailla.

20-vuotias Mohamed on pelannut italialaisen SS Lazion organisaatiossa jo kaksi vuotta. 19-vuotias Valakari siirtyi viime elokuussa Tromsø IL:n riveihin Norjan Eliteserieniin ja 16-vuotiaan Bergströmin ura jatkuu lontoolaisen Chelsean nuorisoakatemiassa.

TPS:n GANT-akatemian vahvuuteen kuuluvat tällä hetkellä Perälän (s. 2001) ja Tuomen (s. 1999) lisäksi puolustaja Nikolas Talo (s. 2003), keskikenttäpelaajat Jesper Karlsson (s. 2000), Erik Mirel (s. 2000) ja Niklas Pyyhtiä (s. 2003) sekä hyökkääjät Bamo Ahmadi (s. 2001) ja Onnipekka Pajula (s. 2003).

Kuvassa: Julius Perälä, TPS:n toimitusjohtaja Jarmo Kähkönen ja Kasperi Tuomi.

Lisää uutisia