Joonas Laurikaisesta TPS:n tyttöjunioreiden valmennuspäällikkö

TPS juniorijalkapallo on nimittänyt seuransa tyttöjen uuden uudeksi valmennuspäälliköksi Joonas Laurikaisen. 30-vuotias Laurikainen solmi TPS juniorijalkapallon kanssa kolmevuotisen sopimuksen. Laurikaisen toimenkuvaan kuuluu myös muuta valmennusvastuuta ja se toteutetaan yhteistyössä PIF:n ja Paraisten Nappulaliigan kanssa, joiden junioreita hän myös valmentaa. TPS ja PIF tekevät seuroina muutenkin yhteistyötä Southwest United -yhteistyöverkostonsa kautta.

– On todella hienoa palata taas Turkuun ja tulla mukaan TPS:n organisaatioon. Lopetin oman pelaajaurani viime syksynä ja nyt keskityn täysillä valmentamiseen. Ison osa valmennustyöstäni, yleensä aamuisin, teen kouluissa, Laurikainen taustoittaa.

TPS tiedotti juuri toukokuussa, että se saa jatkaa toiselle kaudelle Sami Hyypiä Akatemian yhteistyöseurana. TPS oli mukana jo SHA:n kaksivuotisessa pilottivaiheessa ja on mukana seuraavassa vaiheessa heinäkuuhun 2015 saakka. Uutta oli se, että TPS valittiin SHA:n yhteistyöseuraksi myös tyttöpuolella seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

– SHA-yhteistyön ensimmäiset kaksi vuotta ovat olleet meille menestystarina ja uudelleenvalinnan myötä poikapuolella aloitettu pelaajakehitysprojekti saa nyt jatkoa. SHA:n toiminta ja linjaukset ovat tärkeässä roolissa myös SWU-toiminnan kehittämisen kannalta ja tavoitteenamme onkin jakaa SHA:n hyötyä koko alueen jalkapallon kehittämiseksi, TPS Juniorijalkapallon valmennuspäällikkö Tommi Pikkarainen linjaa.

– Tyttöpuolella pääsemme nyt puolestaan aloittamaan täysin uuden projektin pelaajakehitystoiminnassa. Valinta SHA:n yhteistyöseuraksi myös tyttöpuolella osoittaa, että tekemämme työ tyttöjalkapalloilussa on jo arvioitu valtakunnallisesti laadukkaaksi. Nyt aiomme panostaa tyttöjalkapallotoimintaan entistä enemmän. Tulemme kehittämään SWU-toimintaa myös tyttöpuolella ja SHA-valinta onkin merkittävä askel koko Turun seudun tyttöjalkapallon kehittämiselle. Joonas Laurikainen tulee toteuttamaan tätä projektia siis käytännön tasolla, Pikkarainen muistuttaa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, kun saamme Tommi Pikkaraisen rinnalle toisen kokopäiväinen ammattilaisen mukaan valmennustoimintaamme. Joonas on nuori ja nälkäinen kaveri, joka pelasi hienon ja myös kansainvälisen uran niin jalkapallossa kuin futsalissakin. Kaikesta näkee, että hän on erittäin motivoitunut ja haluaa koko ajan oppia uutta. Koko juniorivalmennustasomme nousi jälleen astetta korkeammalle tasolle. TPS juniorijalkapallo on saanut Laurikaisen palkkaamiseen taloudellista tukea Urheilu- ja kulttuuriministeriöstä. Tiivistyvä yhteistyö Turun Seudun Urheiluakatemian kanssa on ollut vielä osaltaan mahdollistamassa tätä järjestelyä, TPS juniorijalkapallon toiminnanjohtaja Kari Uronen kiittelee.

Laurikainen pelasi omalla pelaajaurallaan 40 Veikkausliigaottelua FC Interissä ja FF Jarossa viimeistellen niissä viisi maalia. Hän on pelannut myös Ruotsissa Moran ja Hudiksvallin riveissä. Viime kaudet hän on edustanut porilaista FC Jazzia ja toiminut samalla myös seuran junioripäällikkönä.

Laurikainen on pelannut myös Futsal-liigaa Turun Pallokerhossa sekä vakiopelaajana Suomen A-maajoukkueessa. Futsalmaaotteluita kertyi kaikkiaan 32 ja niissä syntyi 13 maalia. Hänet valittiin Suomen parhaaksi futsalpelaajaksi vuonna 2008.

Lisää uutisia